Neljäosalla laskutuspalveluyrityksistä verovelkaa
Laskutusyritysten asiakkaiden vakuuttamistilannekin aiheuttaa huolta viranomaisissa.
Rakennusliiton jäsenlehti
23.9.2026
Laskutusyritysten asiakkaiden vakuuttamistilannekin aiheuttaa huolta viranomaisissa.
Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön selvityksen mukaan laskutuspalveluyritysten kautta ilmoitettiin vuonna 2025 palkkoja ja työkorvauksia yli 400 miljoonaa euroa lähes 80 000 kevytyrittäjälle ja muulle työnsuorittajalle.
Selvitysyksikön tarkastelemista 72 laskutuspalveluyrityksistä 25 prosentilla oli pitkäaikaista verovelkaa yhteensä lähes 8 miljoonaa euroa. Ulosottoasioita oli 7 prosentilla yrityksistä. Ne viittaavat yksittäisten yritysten vakaviin talousvaikeuksiin.
Taloudelliset tunnusluvut kertovat myös laajemmista haasteista: yrityksistä 64 prosentilla oli heikko kannattavuus ja lähes puolella oli heikko vakavaraisuus.
Viranomaisten mukaan laskutuspalveluyritysten rekisteröitymisvelvollisuus ja mahdolliset luotettavuusvaatimukset torjuisivat harmaata taloutta.
Työ- ja sosiaalivakuutuslainsäädännössä laskutuspalveluyrityksiä käyttäviä henkilöitä pidetään yleensä yrittäjinä. Tämä tarkoittaa sitä, että kevytyrittäjien on vakuutettava itsensä yrittäjän eläkelakien mukaan. Kaikista tarkastelluista laskutuspalveluyritysten käyttäjistä noin 11 000 henkilöä oli YEL-vakuutettuja vuonna 2025. Heidän laskutuspalveluyrityksiltä saamansa suoritukset olivat yli 200 miljoonaa euroa vuonna 2025, mikä on noin puolet tarkasteltujen palveluyritysten kautta maksetuista palkoista ja työkorvauksista.
YEL-vakuutus voi olla kevytyrittäjälle pakollinen, jos työpanoksen arvo ylittää YEL-työtulon vähimmäisrajan ja muut vakuuttamisen edellytykset täyttyvät. Selvityksessä tarkasteltiin erikseen työnsuorittajia, jotka saivat laskutuspalveluiden kautta tuloja yli 9 000 euroa. Tällaisia työnsuorittajia oli yli 12 200 henkilöä, joista noin 56 prosentilla oli YEL-vakuutus.
Kuitenkin yli 5 300 henkilöä – lähes puolet – toimi ilman YEL-vakuutusta. Tämä tarkoittaa sitä, että näiden yrittäjien eläke, sairausvakuutus, vanhempainpäiväraha, työttömyysturva, tapaturmavakuutus ja kuntoutusturva ovat puutteellisia.
YEL-vakuuttamista valvoo Suomessa Eläketurvakeskus.
Torjuntaviranomaisten mukaan kevytyrittäjyyteen liittyy harmaan talouden, talousrikollisuuden ja työperäisen hyväksikäytön näkökulmasta paljon riskejä.
Harmaan talouden toimijat voivat jatkaa yritystoimintaa kevytyrittäjinä ja vältellä ulosottoa.
Työstä saatuja tuloja on muunnettu esimerkiksi kustannusten korvauksiksi, eikä kaikkia tulorekisteriin ilmoitettuja palkkoja ole vakuutettu. Työnantajavelvollisuuksia myös kierretään pakottamalla työntekijöitä kevytyrittäjiksi.
Viranomaisten mukaan laskutuspalveluyritysten tulisikin tunnistaa asiakkaansa vahvalla tunnistautumisella. Tämä lisäisi toiminnan läpinäkyvyyttä ja vähentäisi väärinkäytösten riskiä. Vahva tunnistautuminen ei ole pakollista, joten kuka tahansa voi rekisteröidä toisen henkilön laskutuspalvelun asiakkaaksi, mikäli henkilötunnus on rekisteröijän tiedossa.
Yhteiskunta
23.9.2026
Yhteiskunta
22.9.2026
Talous
17.9.2026
Yleinen
15.8.2025
Laki
9.6.2023
Talous
13.2.2026