Jos isot koneet kiinnostavat

Istumme autossa Rakennusliiton toimitsija Mika Yli-Suvannon, E. Hartikaisen pääluottamusmies Jani Laeslehdon ja Keliberin litium-kaivoksessa Hartikaisen työntekijöiden työsuojeluvaltuutettuna toimivan Piia Kotkan kanssa. Autossa on erikoisvalmisteiset renkaat, sillä tavalliset olisivat puhki alta aika yksikön.

Pääomistajan, eteläafrikkalaisen kaivosjätti Sibanye-Stillwaterin eurooppalaisessa mittakaavassa merkittävän litium-hankkeen ensimmäinen avokaivos sijaitsee Kaustisilla aivan Kokkolan kupeessa. Kaivos avattiin vasta tämän vuoden helmikuussa, mutta alueella on ollut runsaasti töitä infrarakentajille jo vuosien ajan. Pitipä siinä yksi järvikin – Syväjärvi – pumpata tyhjäksi, että sen alla sijaitseviin mineraalivarantoihin päästiin kiinni.

Alue on valtava ja se käsittää kaivosalueen sekä rikastamon. Jalostamo sen sijaan sijaitsee Kokkolan sataman tuntumassa.

E. Hartikainen toimii kaivoksen pääurakoitsijana. Yrityksen kautta paikalla on kaivureita, puskutraktoreita, kiviautoja, panostajia ja porareita. Tällä hetkellä alueella työskentelee vaihtelevasti noin 70 Hartikaisen työntekijää. Työtä tehdään kahdessa vuorossa, 06–16 ja 16–02, neljänä päivänä viikossa. Tahti sopii työntekijöille, sillä monet ovat reissutyössä ja kaivoksilla on totuttu vastaavanlaiseen vuororytmiin. Vapaa perjantai pidentää aikaa omissa kotikunnissa.

– Hartikainen on ollut Keliber-projektissa alusta asti mukana. Käytännössä lähes kaikki rikastamon ulkopuolella tehtävät työt ovat meillä, Laeslehto kertoo.

Siivoajasta ison koneen puikkoihin

Käymme Piia Kotkan kanssa CAT 775 NG -kiviauton kyytiin. Auto painaa ilman kuormaa yli 60 tonnia.

Kotka on suorittanut siivoustyönohjaajan ammattitutkinnon ja teki siivoustöitä yhteensä 14,5 vuotta joista 4,5 ohjaajan työtä. 

– Se riitti, hän toteaa lakonisesti.

Hän suoritti yhdistelmäajoneuvokortin ja ajoi jonkin aikaa muun muassa massaa asfalttityömailla. Kotka työskenteli myös jokin aikaa SSAB:lla hiiliauton kuljettajana, josta käteen tuli lomautuslappu, kun työt loppuivat.

– Olimme ystävien mökillä, ja ystävä kysyi, miksi en soittelisi Hartikaiselle; kaivoksilla tarvitaan työntekijöitä. Soitin sinne maanantaina silloiselle työmaapäällikölle, tiistaina olin paikalla aamulla ja samana päivänä allekirjoitettiin työsopimus. Se oli elämäni nopein päätös, Kotka kommentoi sattumankauppaa, joka toi hänet Keliberiin.

– Kaikki, missä voi ajaa autolla on mukavampaa kuin siivous. Siivousalalla palaute on aina huonoa, vaikka tekisi mitä, ja kiitosta ei saa koskaan. Ja onhan infra-alalla parempi palkkakin.

Se oli vuosi 2025. Vuonna 2026 Kotka valittiin äänestyksessä kaivoksen työsuojeluvaltuutetuksi.

Työt alkoivat opettelujaksolla toisen kuljettajan kyydissä. Siinä kului pari viikkoa ja sen jälkeen Kotka pystyi aloittamaan itsenäisen työskentelyn.

– Haastavinta oli aluksi se, että tämä on paljon leveämpi kuin kuorma-auto. Oli vaikea hahmottaa, missä se vänkärin paikka on. Nykyään sitä vain ajaa, ei tarvitse erikseen miettiä.

Se tavallinen työpäivä

Työntekijöiden päivä (aamuvuorossa) alkaa vähän ennen kuutta päivän työtehtävien jaolla työmaakonttorilla. Siellä juodaan kahvit ja vietetään hetki aikaa työkaverien kanssa. Muuten työ on yksinäistä omassa kopissa ajamista, vaikkakin radiopuhelimesta kuuluu kollegoiden kommentointia.

Kaivosalueella ei kävellä. Jos siellä pitää liikkua, liikutaan joko autolla tai koneella.

Kone pitää tarkistaa joka aamu ja ruksia listaan, että kaikki on kunnossa.

Ensimmäinen tauko on kello 08.30. Silloin juodaan kahvia omassa koneessa ja syödään eväitä. Sama toistuu vielä kaksi kertaa päivän aikana. Koneesta ei poistuta, sillä sosiaalitiloihin on pitkä matka.

– . Vänkärin penkin alle voisi asentaa vielä kylmäkaapin. Nyt pidämme mukana omia kylmälaukkuja, mutta tuohon mahtuisi hyvin pieni jääkaappi, Kotka sanoo.

– Työpäivän aikana kaivosalueella käytetään bajamajoja, koska varikolle on työntekopaikalta matkaa. Tämä on tyypillistä kaivos- ja infra-alalla.

Olosuhteet kopissa ovat miellyttävät. Kunnollinen ilmastointi auttaa kesähelteillä ja talvella kuskin penkissä on luonnollisesti penkinlämmitin. Penkki sääty minkäkokoiselle ihmiselle tahansa. Kopissa on myös hyvin siistiä ja puhdasta, Kotka ajaakin autoa sukkasillaan. Hänellä on jalkojen alla oma matto.

– Koppi täytyy pitää siistinä ja puhdistaa se huolella, kun sieltä poistuu. Valitettavasti tee tästä joudutaan muistuttamaan edelleen jonkin verran.

Kun kaikki on tarkistettu, nelipisteturvavyö on kiinni, ajetaan monttuun. Iso kone heilahtelee pehmeästi kuin erämaan laiva. Peilin ja videokuvan ansiosta lähes joka ikisen koneen ulkopuolisen osan näkee sisältä käsin.

– Montussa odotan vuoroani päästä kaivinkoneen alle lastaukseen.

Listaan merkataan kellonaika ja se, kuinka monta tonnia tavaraa on lavalla. Täyttö käy sukkelaan ja Piian auto kiipeääkin jyrkkää tietä ylös 68 lisätonnin kanssa.

Kuinka monta rundia päivässä tehdään?

– Riippuu siitä, montako autoa on ajossa ja siitä, miten pitkä matka montun pohjalle on. Noin 30 per päivä on aika tyypillinen määrä, Kotka kertoo.

Kun työpäivä päättyy kello 16, Kotka menee työnantajan hänelle hankkimaan kaksioon, laittaa ruokaa ja lähtee lenkille.

– 10 tunnin istumisen takia täytyy pitää itsestään huolta. Eipä sen jälkeen mitään ihmeempää ehdi tehdä. Iltavuorossa ollessa nukun jonnekin 11–12 asti. Pidän kummastakin vuorosta, mutta aamuvuorosta on mukavampi lähteä viikonlopun viettoon.

Oman työnsä lisäksi Kotka tarkkailee kaivoksen työturvallisuutta. Kulkureittien on oltava selkeitä, turvavallit kunnossa, kypärät pysyvät päässä.

– Huomautamme aina, mikäli poikkeamia havaitaan.

Alalla on töitä

Kuten Kotka itse, harva osaa hahmottaa, että Suomen kaivoksilla työskentelee paljon rakentajia infrapuolella, mutta myös muunlaisissa töissä. Isojen koneiden ajaminen ei vaadi isoja lihaksia, vaan ajotaitoa, silmää ja kestäviä perslihaksia.

Kotka kertoo, että kiviä kuskaa tällä hetkellä Keliberissä jo 4 naista.

– Jos vaan yhtään isot koneet kiinnostaa, niin kannattaa hakea kaivoksille. Itse olen pikkutytöstä asti haaveillut isoilla koneilla ajamisesta.

– Tässä työssä saa olla omien ajatustensa kanssa rauhassa. Työ on hyvin itsenäistä, vaikka sitä tehdäänkin porukassa.

Palkan lisäksi työntekijät saavat päivärahat ja matkakorvaukset. Työnantaja on myös hoitanut työntekijöille avokätisen kulttuuri/liikuntaedun. Majoitus on myös hyvälaatuista.

Kotka myös muistuttaa, että vähän vanhempanakin voi vielä vaihtaa alaa.