Suomalaiset huimapäät New Yorkin rakentajina

1900-luvun alun New Yorkin Brooklynissä ja Harlemissa asui siirtolaisiksi muuttaneita suomalaisia. Heidät tunnettiin miehinä, jotka olivat valmiita menemään rahasta mihin tahansa, jopa yli kahdensadan metrin korkeuteen. Heidän rinnallaan työskentelivät peloton mohawk-kansa, jota ei myöskään huimannut.

Amerikkaan muuttaneet suomalaiset siirtolaiset työskentelivät monilla aloilla, kuten kaivoksissa, metsätöissä ja rakennustyömailla. Suomalaisia työskenteli myös New Yorkin pilvenpiirtäjien rakennustyömailla.

Pilvenpiirtäjien rakentaminen ei olisi ollut mahdollista ilman rohkeita rakennustyöläisiä, jotka työskentelivät huimissa korkeuksissa. 1920- ja 1930-luvuilla he takoivat teräsrakenteita yhteen satojen metrien korkeudessa, usein ilman turvavarusteita, tietäen, että pienikin virhe voisi olla kohtalokas.

New Yorkin pilvenpiirtäjien rakentaminen oli vaarallista työtä, jossa monet menettivät henkensä. Kuitenkin, toisin kuin esimerkiksi Mohawk-kansa, jonka rooli pilvenpiirtäjien rakentamisessa on hyvin dokumentoitu, suomalaisten osuudesta näissä projekteissa on vähemmän tarkkaa tietoa. Sekä suomalaisia että Mohawk-kansan jäseniä työskenteli New Yorkissa pilvenpiirtäjien rakennustyömailla 1900-luvun alusta lähtien.

Työskentelyn ohessa Amerikan alkuperäisasukkaista tuli usein suomalaisten hyviä ystäviä ja heidän kanssaan vietettiin aikaa myös työajan ulkopuolella.

Empire State Building

Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/Lunch_atop_a_Skyscraper

Suomalaiset rakensivat sekä pilvenpiirtäjiä että pienempiä taloja. Pieniä rakennuksia tehtiin urakalla, mutta pilvenpiirtäjiä rakennettiin tuntityönä.

Kun Manhattanin pilvenpiirtäjiä ryhdyttiin rakentamaan, työmaalle tulivat ensin niin sanotut pohjantekijät, joiden joukossa oli runsaasti suomalaisia. He rakensivat laudoituksia rakennuksen betonivalua varten.

Sen jälkeen saapuivat ”rautamiehet”, jotka pystyttivät rakennuksen rautakehyksen kymmenien kerrosten korkeuteen. Heidänkin joukossaan oli suomalaisia, mutta parhaimpina rautamiehinä pidettiin Mohawk-kansan jäseniä, joille työskentely huimissa korkeuksissa ei tuottanut vaikeuksia.

Kirvesmiehet tekivät töitä yleensä pareittain: toinen piti lankkua paikallaan ja toinen naulasi sen. Suomalainen rakentaja eli karpenteri pyrittiin yleensä sijoittamaan suomalaisen työpariksi, jo kielenkin takia.

Kun lama pysäytti rakennustyöt syksyllä 1929, New Yorkin suomalaisrakentajilla oli edessään kovat ajat. Monien kohdalla työttömyys kesti vuosia. Jotkut siirtyivät tarjoilijoiksi tai ovimiehiksi ravintoloihin, toiset jättivät New Yorkin pysyvästi.

Vasta 1930-luvun puolivälin jälkeen talouselämän pyörät alkoivat jälleen pyöriä ja rakentajillekin löytyi töitä. Toinen maailmansota käynnisti sotatarviketeollisuuden ja monet karpenterit siirtyivät tehtaisiin. 1980-luvulla New Yorkin rakennustyömailla ei juuri enää ollut suomalaisia rakentajia, vaikka rakennusurakoitsijoiden joukossa oli vielä joitakin suomalaisia yrittäjiä.

Rankkaa ja vaarallista

Suomalaiset rakentajina New Yorkissa, Helsingin Sanomat 27.12.1930 s 8.

1800-luvun puolivälistä alkaen rakennukset nousivat Manhattanin kalliilla tonteilla kohti pilviä, ja 1900-luvun alussa kilpajuoksu korkeuksiin käynnistyi toden teolla.

1900-luvun alun kiireisillä yhdysvaltalaisilla rakennustyömailla keskimäärin 12 rakennustyöläistä tuhannesta kuoli työmailla vuosittain. Työ vaatii tuhansia miehiä, jotka pystyttävät kerroksen toisensa jälkeen, eivätkä he saaneet pelätä korkeita paikkoja. Työmaalla työntekijöillä ei ollut minkäänlaisia turvavaljaita. Raskaita teräspalkkeja niittaavat asentajat kuuluivat rakennusteollisuuden eliittiin. Heidän työnsä oli tärkeää, rankkaa ja vaarallista.

Niittausryhmä koostui 4 miehestä. Yksi kuumensi niitit kannettavassa uunissa, ja toinen tarttui tulikuumiin niitteihin, kun niitä heitettiin ilmaan. Kolmas mies piti niitin kiinni palkissa, ja neljäs löi niitin pään paikalleen. Rakentamisen kuluessa 5 miestä putosi Empire State Buildingin huimaavasta työpaikastaan – usein sateen tai paleltumisen vuoksi.

”Olin ollut paimenpoikana Simonsuurella Anjalan Ummeljoella, sitten parina kesänä koskityömaalla Voikkaalla, ja vielä kartoitushommissa Kotkassa, kun rataa rakennettiin. Kun vuonna 1936 tulin New Yorkiin, menin aika kohta karpenterin hommiin. Korkein talo, mitä olin rakentamassa, oli 23-kerroksinen.” (William Mettälä synt. 1900 Sippolassa, Tommola 1989, s. 63–64).