Palkinto työturvallisuuden pitkäjänteiselle kehittämiselle
Rudus Oy:n Tampereen maisemabetonitehdas voitti betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun.
Rakennusliiton jäsenlehti
22.8.2025
Rudus Oy:n Tampereen maisemabetonitehdas voitti betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun.
Betoniteollisuuden jo viidettätoista kertaa käydyn työturvallisuuskilpailun voittoon ylsi tällä kertaa Rudus Oy:n Tampereen maisemabetonitehdas. Kilpailun voittajan tunnus, kultainen kypärä, luovutettiin tehdaspäällikkö Kimmo Korvelle Betoniteollisuuden Kesäseminaarissa hotelli Ilveksessä Tampereella.
Kilpailun tuomariston (toimitusjohtaja Jussi Mattila, Betoniteollisuus ry, päätoimittaja Johanna Hellsten, Rakentaja-lehti ja ylitarkastaja Ville Lappalainen, Etelä-Suomen avin työsuojelun vastuualue) mukaan voittajatehtaan palkitsemisen taustalla on työturvallisuuden kokonaisvaltainen hallinta ja pitkäjänteinen, systemaattinen kehittäminen. Tästä kertoo omaa kieltään se, että tehtaalla on sattunut poissaoloon johtanut työtapaturma viimeksi 11 vuotta sitten.
Tehtaalla on panostettu erityisen onnistuneesti erilaisten henkilö- ja tavaraliikennevirtojen toimivaan ohjaamiseen ja eriyttämiseen toisistaan.
– Tehtaalla on onnistuttu minimoimaan yksi tehdasalueiden merkittävimmistä turvallisuusriskeistä eli ajoneuvojen ja ihmisten törmääminen, kilpailun tuomariston puheenjohtaja Jussi Mattila toteaa.
Tehtaalta on mahdollista noutaa myös pieneriä, ja lisäksi tehtaan yhteydessä sijaitsee yleisölle avoin näyttelyalue, joten liikkeellä on jalan liikkuvia työntekijöitä, henkilöasiakkaita ja heidän ajoneuvojaan, sekä luonnollisesti trukkeja ja raaka-aineita sekä valmiita tuotteita kuljettavaa raskasta kalustoa.
Konevalmisteisten betonituotteiden kuten päällystekivien valmistuksessa monesti ongelmalliset ääni- ja pölyhaitat on myös onnistuttu torjumaan tehokkaasti. Takavuosien meluisa ja pölyinen työympäristö loistaa poissaolollaan.
Tehtaalle otetaan kesäisin nuoria työntekijöitä, joiden perehdytykseen käytetään aikaa. Tehtaan työsuojeluvaltuutettu Mikko Salonen kertoi rakentajan haastattelussa kesäkuussa, että nuorilla on aina kokeneempi mukana linjalla parin viikon ajan.
– Nuoret työntekijät ottavat turvallisuushommat tosissaan. Ne taitavat olla enemmän esillä jo ammattikoulussa, Salonen totesi.
– Kilpailun kärki oli tällä kertaa aivan poikkeuksellisen terävä, siis sekä tasokas että erittäin tasainen, jolloin erot voittajatehtaan ja muiden finalistien välillä jäivät hiuksen hienoiksi, ylitarkastaja Ville Lappalainen sanoo.
Pääpalkinnon jakamisen yhteydessä luovutettiin myös kunniakirjat kilpailun sarjavoittajatehtaille. Nämä huomionosoitukset vastaanottivat Ruduksen Kotkan hormielementtitehdas ja Lujabetonin Finnoon valmisbetonitehdas Espoosta.
Kunniakirjan saivat niin ikään turvallisuustasoaan eniten parantaneet tehtaat, jotka olivat tällä kertaa elementtitehtaiden sarjassa Rudus Oy:n Kurikan tehdas, tuotetehtaiden sarjassa Lammin Betoni Oy:n harkkotehdas Hämeenlinnasta ja valmisbetonitehtaiden sarjassa Betoni-Sampo Oy:n tehdas Jämsästä.
Teksti ja kuvat: Johanna Hellsten
Betoniteollisuuden valtakunnallinen työturvallisuuskilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 2009 alkaen, poikkeuksena vuosi 2020, jolloin kilpailu jouduttiin perumaan koronapandemian takia.
Kilpailu käytiin yhteensä 48 tuotantolaitoksen kesken kolmessa eri sarjassa: elementtitehtaat (34 tehdasta), valmisbetonitehtaat (7 tehdasta) ja betonituotetehtaat (7 tehdasta).
Kilpailussa kukin tehdas pisteytettiin Elmeri+-järjestelmän mukaisen turvallisuusmittauksen, tapaturmataajuuden ja tapaturmapoissaolojen sekä työntekijöille tehdyn turvallisuuskulttuurikyselyn perusteella.
Tuotantolaitosten turvallisuustason auditoinnin ja mittaukset toteutti Tapaturva Oy Juha Merjaman johdolla.
Kolmihenkinen tuomaristo valitsee kokonaiskilpailun voittajan sarjavoittajien joukosta tehdaskäyntien ja tehtaan henkilökunnan haastattelujen pohjalta.
Työturvallisuuskilpailun tavoitteena on ollut Betoniteollisuus ry:n jäsenliikkeiden työturvallisuustyön motivaation kohottaminen, hyväksi todettujen turvallisuuskäytäntöjen levittäminen ja yritysten turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kannustaminen.
Työturvallisuus
22.8.2025
Työturvallisuus
21.8.2025
Kolumni
15.8.2025
Laki
9.6.2023
Yleinen
22.3.2024
Työturvallisuus
16.12.2021