Paavo Teittinen antaa äänen näkymättömille

Helsingin Sanomien tutkivan journalistin, Paavo Teittisen ensimmäinen laajempi artikkeli ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytöstä Suomessa ilmestyi kuutisen vuotta sitten. Se kertoi nepalilaisten ravintoloiden työntekijöiden olosuhteista tavalla, joka sai dalin tarttumaan monen lukijan kurkkuun.

– En vielä silloin oikeastaan ymmärtänyt, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse. Ajattelin silloin, että se on vain tiettyyn ryhmään liittyvä ilmiö, enkä ymmärtänyt sen läpileikkaavaa ulottuvuutta. Tämän ensimmäisen jutun jälkeen tuli lisää vinkkejä ja aloin selvitellä esimerkiksi siivousalaa ja rakennusalaa ja ilmiön laajuus alkoi valjeta minulle, Teittinen muistelee.

Kirjan Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen kirjoitusprosessi ei enää ison kuvan osalta tuonut yllätyksiä.

– Mutta sitä en ollut tajunnut, kuinka monet vaikutusvaltaisetkin tahot olivat varoittaneet esimerkiksi luonnonmarja-alan riskeistä vuosikausia, mutta varoitukset oli sivuutettu ja alan ongelmat olivat saaneet jatkua jopa vuosikymmenten ajan.

Rakennusalan kohdalla yllätys liittyi siihen, miten paljon alalla on käytäntöjä, joille Teittisen mukaan oli vaikea keksiä legitiimejä perusteita.

– Käytäntöjä, jotka altistavat alaa harmaalle taloudelle ja työvoiman riistolle.

Rakennusala on omanlaisensa

Teittinen törmäsi erityisesti rakennusalaa käsittelevien osioiden kohdalla siihen, kuinka vaikeaa oli löytää ihmisiä, jotka suostuisivat haastatteluun.

– Meni 4–5 kuukautta, että onnistuin löytämään esimerkiksi uzbekkilaisen maalarin ja kosovolaisen rakennusmiehen, jotka suostuivat haastateltavaksi. Erityisesti sellaisia uhreja, joiden tilanteeseen liittyi työnantajan uhkailua, väkivallan uhkaa ja ehkä yhteisönkin painostusta ja puhumattomuuden koodistoa, oli vaikea saada puhumaan toimittajalle, Teittinen kertoo.

Tämä kertoi Teittisen mukaan Rakennusliiton roolista ja tärkeydestä.

– Nämä ihmiset eivät luottaneet edes poliisiin. Se alleviivasi minulle, kuinka tärkeitä ruohonjuuritason toimijat kuten rikosuhripäivystys ja liitot ovat hyväksikäytettyjen ihmisten tavoittamisessa.

Uhrien haavoittuva asema teki lähdesuojan toteutumisesta vielä normaalitilannettakin tärkeämmän päämäärän.

– Yksi haastattelemani viranomainen kertoi ihmiskauppatapauksesta, jossa tekijät olivat sanoneet uhrille, että jos puhut, me tapamme sinun lapsesi Kosovossa. Eihän kukaan Suomesta käsin pysty suojelemaan ihmisiä Kosovossa, joten lähdesuojakysymyksissä piti olla todella tarkka.

Teittisen mukaan myös tietynlainen järjestäytyneeseen rikollisuuteen viittaava toiminta oli rakennusalalla tyypillisempää kuin muilla aloilla.

– Alalla toimii suomalaisia liivijengejä, Viron järjestäytynyttä rikollisuutta ja esimerkiksi uzbekkilaisten maalarien ja kosovolaisten telinemiesten kohdalla tuntui mukana olevan järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä.

Silti – Teittisen huomioinnin mukaan – kaikkein törkeintä hyväksikäyttöä kuten ihmiskauppaa, saattaa rakennusalalla esiintyä hiukan vähemmän kuin muilla aloilla.

– Mutta rakennusalalla on hirveän paljon työehtojen polkemista, ehkä enemmän kuin missään muualla. Se, mikä myös erottaa alan muista, on työntekijä- ja työnantajaliittojen hyvä yhteistyö. Työnantajatkin ymmärtävät, miten tärkeää hyväksikäyttöön on puuttua. Työntekijöiden riisto ei ole vasemmisto/oikeisto-kysymys, sillä jos riistofirmat valtaavat alaa, joutuvat rehelliset toimijat ahtaalle.

Kyynistymiseltä ei voi välttyä

Teittinen sanoo kirjan kirjoittamisen aikana kyynistyneensä. Se koskee erityisesti sitä, miten oikeusvaltio toimii ja minkälaisessa yhteiskunnassa me elämme.

– Ennen syventymistäni tähän varjoyhteiskuntaan kuvittelin, että Suomi on oikeusvaltio, jossa kaikkien perusoikeudet turvataan ja jossa ihmisten riistoa ei sallita. Kun uhri hakeutuu poliisin puheille, jutut tutkitaan hyvin ja tekijät joutuvat vastuuseen. Ajattelin, että suomalainen yhteiskuntaa rakentuu hienoille aatteille kuten vapaudelle ja yhdenvertaisuudelle, ja se näkyy myös käytännössä.

Perehtyminen aiheeseen on avannut silmät.

– Liian usein – ei tietenkään aina – monet asiat, joita me olemme pitäneet itsestäänselvyyksinä suomalaisesta yhteiskunnasta ja oikeusvaltiosta, eivät käytännössä pidä monien ulkomaalaisten työntekijöiden kohdalla paikkaansa.

– Se, että uzbekistanilainen maalari ja kosovolainen telinemies eivät ole yhdenvertaisessa asemassa verrattuna suomalaisiin, on minusta aito ongelma, Teittinen jatkaa.

Toisaalta toivoa on antanut havainto, että Suomessa on pieni joukko toimijoita, jotka ovat tehneet ja tekevät asioiden parantamiseksi sitkeästi töitä.

– On asianajajia, poliiseja, syyttäjiä, työsuojelutarkastajia, virkamiehiä, järjestötyöntekijöitä, tutkijoita ja liiton toimijoita, jotka ovat tehneet tämän ilmiön paljastamiseksi työtä pitkään ja silloinkin, kun se ei ole kiinnostanut ketään.

Teittinen toivoo, että kirjalla olisi vaikutusta siihen, miten ilmiöön suhtaudutaan.

– Yksittäinen lehtijuttu herättää aina kohun ja sitten aihe taas unohtuu. Toivon, että tämä kirja auttaisi aihetta jäämään pysyvästi agendalle, ettei suhtautuminen olisi jatkuvaa soutamista ja huopaamista. Aina kun julkinen huomio hellittää, alkaa liukuminen takaisin kohti vanhaa asiantilaa.

Teittisen mukaan moderni orjuus ei ole mikään luonnonvoima, vaan sen juurtuminen suomalaiseen työelämään on tietyllä tavalla tahallaan aiheutettu.

– Tämä tilanne on aiheutettu päättäjien, poliitikkojen ja virkamiesten tietoisilla päätöksillä, lainsäädännöllä ja viranomaiskäytännöillä sekä puuttumattomuudella ja välinpitämättömyydellä. Valtiolla on siis vastuu myös kitkeä se.