Luottamuksen arvoinen: Sami Peltoniemi
Raisiolaistunut Sami Peltoniemi korostaa luottamushenkilön työn tärkeyttä. Varsinais-Suomessa viihtyvä rakennusmies toimii kolmatta vuotta alueluottamushenkilönä Hartelalla.
Rakennusliiton jäsenlehti
Raisiolaistunut Sami Peltoniemi korostaa luottamushenkilön työn tärkeyttä. Varsinais-Suomessa viihtyvä rakennusmies toimii kolmatta vuotta alueluottamushenkilönä Hartelalla.
Turussa syntynyt ja kasvanut Peltoniemi, 44, hakeutui rakennusalalle heti koulusta päästyään.
– En ollut kovin innokas koulunkävijä, joten peruskoulun jälkeen hain Peltolan ammattikouluun. Sillä tiellä ollaan yhä.
Hartela Oy:ssä rakennusmiehenä vuonna 2001 aloittanut Peltoniemi viihtyy työssään.
– Pidän tämän työn monipuolisuudesta ja siitä, että saan työskennellä erilaisten ihmisten kanssa.
Pääosin Turun alueella työskentelevä Peltoniemi on parhaillaan hommissa lietolaisella työmaalla. Samalla hän toimii Hartelan Länsi-Suomen alueyksikön luottamushenkilönä.
– Olin ensin luottamusmiehen varahenkilönä useamman vuoden. Siitä oli luonteva jatkaa alueen luottamusmieheksi.
Alueluottamushenkilönä hän toimii ”siltana työnantajan ja henkilöstön välillä”.
– Työpaikalla edustan ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä valvomalla työsopimuksia ja lakien noudattamista ja neuvottelemalla työnantajan kanssa. Autan työntekijöitä myös työsuhdeasioissa.
Peltoniemi kokee luottamushenkilönä toimimisen merkitykselliseksi työksi, jossa on mahdollisuus vaikuttaa työpaikan ilmapiiriin, sopimuksiin ja työntekijöiden asemaan.
– Omalla toiminnallani olen päässyt vaikuttamaan työoloihin eri työmailla. Minulle on tärkeää, että pystyn auttamaan muita ja vaikuttamaan yhteisiin asioihin.
Asioista neuvotteleminen ja sopiminen työnantajan kanssa sujuu kitkatta.
– Meillä asioista on helppo sopia, ja eriäviäkin mielipiteitä saa nostaa esille.
Liiton järjestämiin koulutuksiin ja tapahtumiin aktiivisesti osallistuva Peltoniemi kokee niiden tukevan luottamushenkilön työtä.
– Luottamushenkilönä toimiminen tällä alalla on vaativaa, mutta sillä on yhteiskunnallisesti merkittävä tehtävä. Rakennusala on fyysisesti ja henkisesti raskas – ja harmaalle taloudelle altis – ala, mikä korostaa luottamushenkilön roolia entisestään. Liiton tuki on tärkeä luottamustehtävässä onnistumiselle.
Peltoniemi osallistuu erilaisiin paikallisiin sekä muilla paikkakunnilla järjestettäviin tapahtumiin ja koulutuksiin. Myös liiton kurssitarjonta on tullut tutuksi.
– Olin myös mukana Painava syy -tapahtumassa. Lisäksi olen osallistunut erilaisiin koko perheen tapahtumiin, kuten jokavuotisille kesäpäiville. Toivoisin, että jäsenet osallistuisivat aktiivisemmin Rakennusliiton ja osastojen järjestämiin tapahtumiin!
Teksti: Sanna Kissakangas
Kuvat: Sami Peltoniemi
Liitossa
19.5.2026
Työturvallisuus
13.5.2026
Yleinen
12.5.2026
Talous
13.2.2026
Laki
9.6.2023
Yleinen
15.8.2025