Esimerkillistä pölynhallintaa ja siisteyttä
Rudus Oy:n Orimattilan betonituotetehdas nousi betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voittoon.
Rakennusliiton jäsenlehti
31.8.2026
Rudus Oy:n Orimattilan betonituotetehdas nousi betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voittoon.
Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voittajaksi on valittu Rudus Oy:n Orimattilan betonituotetehdas. Kilpailun voittajan tunnus – kultainen kypärä – luovutettiin tehdaspäällikkö Jarno Vartiaiselle osana Betoniteollisuuden Kesäseminaarin ohjelmaa Helsingissä perjantaina 28. kesäkuuta.
Kilpailun tuomariston (Jussi Mattila, toimitusjohtaja, Betoniteollisuus, ylitarkastaja Ville Lappalainen, Lupa- ja valvontavirasto, työsuojeluosasto ja Johanna Hellsten, päätoimittaja, Rakentaja-lehti) mukaan voittajatehtaan palkitsemisen taustalla on tehtaan henkilöstön tinkimätön suhtautuminen työturvallisuuden kehittämiseen. Kilpailun erityisteemana oli tällä kertaa järjestys ja siisteys, ja siinä Orimattilan tehdas oli aivan omaa luokkaansa, tuomariston puheenjohtaja Jussi Mattila kertoo.
– Tehtaalla on panostettu erityisen onnistuneesti materiaalien ja työvälineiden hallintaan niin, että kaikki tarpeellinen on siististi paikallaan, eikä missään ole lojuvaa materiaalia tai työvälineitä. Tehtaalta on hävitetty kaikki tarpeeton materiaali sekä sisä- että ulkotiloista. Tarpeettomaksi käyneen materiaalin poistaminen on avain järjestyksen ja siisteyden ylläpitämiseen ja sitä kautta onnistuneeseen pölyntorjuntaan, Ville Lappalainen toteaa.

Konevalmisteisiin tuotteisiin kuten pihakivien ja reunatukien valmistukseen liittyy monesti pölynmuodostusta. Orimattilan tehtaalla tämä ongelma on onnistuttu torjumaan tehokkaasti oivaltavilla ja tarkasti räätälöidyillä kohdepoistoratkaisuilla. Merkittäviä pölymääriä ei havaittu edes harvemmin siivottavista kohdista.
– Kilpailun kärki oli tälläkin kertaa hyvin tasainen, ja erot voittajatehtaan ja muiden finalistien välillä jäivät pieniksi, Johanna Hellsten sanoo.
Tehdaspäällikkö Jarno Vartiainen osoittaa suurimmat kiitoksensa tehtaan jokaiselle työntekijälle ja urakoitsijalle – heidän kanssaan on yhdessä vuosien työllä aikaan saatu siisti, järjestyksessä oleva ja viihtyisä työympäristö. Vartiaisen kiitokset menevät myös Ruduksen johdolle, joka on mahdollistanut merkittävät investoinnit työturvallisuuteen – erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana juuri Orimattilassa, jossa vanhaa tuotantolinjaa on tehty entistäkin turvallisemmaksi erilaisin teknisin ratkaisuin.
– Emme ole kuitenkaan lähelläkään valmiita. Tinkimätön työ sen eteen, että jokainen meistä pääsee terveenä kotiin, jatkuu tänään, huomenna ja joka päivä uudelleen, Vartiainen toteaa.

Pääpalkinnon jakamisen yhteydessä luovutettiin myös kunniakirjat kilpailun sarjavoittajatehtaille. Nämä huomionosoitukset vastaanottivat Ruduksen Suonenjoen porraselementtitehdas ja Ruskon Betonin Kivenlahden valmisbetonitehdas Espoosta.
Lue tästä Rakentajan juttu kolmen tehtaan vierailusta.
Kuvat: Johanna Hellsten
Betoniteollisuuden valtakunnallinen työturvallisuuskilpailu on järjestetty vuosittain yhteensä 16 kertaa. Kilpailu on lanseerattu vuonna 2009, ja poikkeuksena on ollut vuosi 2020, jolloin kilpailu jouduttiin perumaan pandemian takia. Vuonna 2025 kilpailu käytiin yhteensä 40 tuotantolaitoksen kesken kolmessa eri sarjassa: elementtitehtaat (27 tehdasta), valmisbetonitehtaat (7 tehdasta) ja betonituotetehtaat (6 tehdasta).
Kilpailussa kukin tehdas pisteytettiin Elmeri+-järjestelmän mukaisen turvallisuusmittauksen, tapaturmataajuuden ja tapaturmapoissaolojen sekä järjestys ja siisteys -teema-arvioinnin perusteella. Tuotantolaitosten turvallisuustason auditoinnin ja mittaukset toteutti Tapaturva Oy Juha Merjaman johdolla. Kolmihenkinen tuomaristo valitsee kokonaiskilpailun voittajan sarjavoittajien joukosta tehdaskäyntien ja tehtaan henkilökunnan haastattelujen pohjalta.
Työturvallisuuskilpailun tavoitteena on Betoniteollisuus ry:n jäsenliikkeiden työturvallisuustyön motivaation kohottaminen, hyväksi todettujen turvallisuuskäytäntöjen levittäminen ja yritysten turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kannustaminen.
Yleinen
31.8.2026
Liitossa
27.8.2026
Liitossa
27.8.2026
Yleinen
15.8.2025
Laki
9.6.2023
Talous
13.2.2026