”Älkää ottako mallia Ruotsista”
Asunnottomuuden hoito naapurissa ei ole onnistunut.
Y-Säätiön pyöreän pöydän tilaisuudessa lokakuun lopussa käytiin läpi Suomen asunnottomuus- ja asuntopolitikkaa monelta kantilta: missä on onnistuttu, mihin suuntaan ollaan menossa ja missä olisi varaa parantaa.
Y-Säätiö perustettiin vuonna 1985 auttamaan asunnottomia, joita oli silloin yli 20 000. Asunnottomuus oli tuolloin yksinäisten miesten ongelma, joka liittyi osin pulaan pienistä asunnoista.
– Asunnottomuus alettiin nähdä suurena yhteiskunnallisena ongelmana, jota kukaan ei voinut ratkaista yksin. Siksi Y-Säätiön perustajajoukko oli laaja, mukana olivat muun muassa Suomen suurimmat kaupungit, Kuntaliitto, Rakennusliitto, Rakennusteollisuus, Alko ja Punainen Risti, Y-Säätiön toimitusjohtaja Teija Ojankoski kertoo.
Vuoden 2024 lopulla Suomessa oli 3 806 asunnotonta ja määrä oli noussut reilun 10 vuoden laskun jälkeen.
– Asiantuntijoiden tilannekuva on, että asunnottomuus tulee kasvamaan myös vuonna 2025. Tuloköyhyydestä johtuva asunnottomuus oli jo poistunut Suomesta, mutta se on taas palannut. Edes ylitarjonta vuokra-asunnoista ei ratkaise pienituloisten tilannetta, Ojankoski sanoo.
Ojankoski kuitenkin muistuttaa, että Suomen tilanne on edelleen selvästi parempi kuin lähes missään muualla.
– Suomessa ollaan sokeita omalle erinomaisuudelle asunnottomuuden ratkaisuissa.
Ruotsi ei ole hyvä esimerkki
Tilaisuudessa esiintyi myös Pernilla Parding, Tukholman kaupunkilähetyksen
yhteiskuntapolitiikan asiantuntija, jonka ensimmäinen kuva näytti karulla tavalla Ruotsin asunnottomuustilanteen verrattuna Suomeen.
Korkeimmillaan asunnottomuus oli Ruotsissa vuonna 2017, jolloin maassa oli 33 000 virallisesti asunnotonta. Vuoteen 2024 mennessä määrä oli laskenut 27 500:aan.
– Ruotsi sai virallisen asunnottomuuspolitiikan vasta vuonna 2022, kun Suomessa se on ollut olemassa vuodesta 1985 asti, Parding kertoi.
Pardingin mukaan Ruotsin viralliset asunnottomuustilastot ovat myös edelleen epäluotettavia.
– Asunnottomuus rekisteröityy vain niiden henkilöiden kohdalla, jotka tulevat sosiaalipalveluiden asiakkaiksi. Ruotsissa on paljon piiloasunnottomuutta, joka ei näy tilastoissa. Se koskee erityisesti yksinhuoltajaperheitä ja maahanmuuttajia.
Ruotsi siirtyi 1990-luvulla vahvasti kohti markkinaehtoista asuntorakentamista, jolloin valtion ja kuntien tuet asuinrakentamiselle romahtivat.
– Ruotsissa ei juurikaan ole pienituloisille kohdistettuja vuokra-asuntoja kuten Suomessa. Kuntien vuokra-asunnon saa se, joka on ollut jonossa kauimmin, ei se, jolla tarve on akuutein.
Ruotsin julkisen puolen vuokra-asuntomarkkinan kulmakivi on niin sanottu käyttöarvoteoria. Vuokrat eivät määräydy markkinahinnan mukaan, vaan asunnon käyttöarvosta, joka arvottaa asunnon laatua, kokoa, sijaintia ja sitä, miten se vertautuu muihin samanlaisiin asuntoihin samassa kaupungissa.
Vuokranantajat ja vuokralaisten järjestöt neuvottelevat vuosittain mahdollisista vuokrien korotuksista, mikä sinällään pitää vuokrat vakaina. Vuokria ei kuitenkaan systeemistä johtuen voida sitoa tulotasoon. Vaikka kunnalliset vuokra-asunnot ovatkin tyypillisesti halvempia kuin vapailla markkinoilla, asuntopula kasvukeskuksissa johtaa pitkiin jonoihin, jotka saattavat olla esimerkiksi Tukholmassa peräti 20 vuotta.
– Ruotsissa ei haluta sosiaalista asuntotuotantoa, mutta systeemi ei tällä hetkellä vastaa asumisen tarpeisiin. Se on iso ongelma huonosti toimivan asuntomarkkinan kanssa, eikä kukaan tee asialle mitään. Älkää seuratko Ruotsia asunnottomuuden hoidossa, Parding puuskahti.
