Viimeisen 30 vuoden aikana uimahallien hullut löylynheittäjät ovat hävinneet lähes kokonaan ja lippalakit ovat vastaavasti lisääntyneet räjähdysmäisesti.
Hullut löylynheittäjät ovat katoavaa kansanperinnettä, sillä ihmislajin kesyyntyminen jatkuu yhä. Ihmisiä on yhä enemmän maapallolla ja asumme entistä lähempänä toisiamme, minkä takia valtaosa ihmisistä oppii luonnostaan käyttäytymään huomaavaisemmin toisia kohtaan.
Kesyyntymisestä huolimatta jokainen meistä on törmännyt paskanjauhajiin ja oman edun tavoittelijoihin. Yhdysvalloissa valehtelemalla ja muita mollaamalla on päässyt jopa pariinkin otteeseen presidentiksi. Sama ilmiö toistuu kotimaisessakin politiikassa aivan hallitustasolle asti.
Merkittävä osa tästä porukasta olisi kasvanut kunnon ihmisiksi, jos esimerkiksi koulukiusaamiseen olisi puututtu kunnolla. Lapsesta kasvaa helposti kusipäinen aikuinen, jos elämän ensiaskeleet eivät ole turvallisia ja epäoikeudenmukainen kohtelu vie luottamuksen muihin ihmisiin.
Lippalakkien yleistyminen on kesyyntymisen toinen puoli. Ihminen on laumaeläin ja peilaa koko ajan omaa käytöstään ja kulutustottumuksiaan toisiin ihmisiin. Vielä 1980-luvulla lippalakki oli nolo vaatekappale. Hyvä muistuma tästä on 1980-luvun lopulla tehty tutkimus, jossa vertailtiin keskiluokan ja työväenluokan alkoholin käyttöä.
Keskiluokkaan kuuluvat pitivät itseään alkoholin kohtuukäyttäjinä ja länsieurooppalaisen juomakulttuurin kasvatteina. Tutkimuksesta on mieleeni jäänyt silloisen juppikansan edustajan kommentti: ”Ei me mitään lippalakkiporukkaa olla”.
Tästä huolimatta tutkimuksen lopputulema oli se, että 1980-luvun lopulla humalahakuinen juominen oli yhtä yleistä molemmissa yhteiskuntaluokissa.
Lippalakki on hyvä esimerkki kulutuksen tasapäistymisestä. Massatuotanto takaa sen, että kaikille riittää lippalakkeja. Lippalakkimarkkinan sisään on leivottu erottautumisen mahdollisuus. Jos olet valmis maksamaan reilut 500 euroa, saat ranskalaisen muotitalon stailaaman lippiksen.
Silti kallis lippalakki on vain teollisesti tuotettu lippalakki.
Katselusuositus: maailman paras lippalakkielokuva.
Terry Gilliam: Brazil – tämän hetken tuolla puolen (Universal Pictures, 1985).
Lukusuositus: meille 10-vuotiaan tasolle jääneille sopivaa huumoria.
Martti ”Huuhaa” Innanen: Lippa vinossa (Otava, 1969).
