Sadan tonnin palkkapotti

Ulkomaalainen työntekijä otti yhteyttä Rakennusliittoon työsuhteensa päättämiseen ja työehtoihinsa liittyvien ongelmien takia. Jäsen oli aloittanut työnsä viime kesänä suomalaisen rakennusalan yrityksen palveluksessa ja työskennellyt kahdella teollisuustyömaalla. Yritys toimi hankkeissa aliurakoitsijana tunnetuille suomalaisille yrityksille.

Loppusyksyllä 2025 yrityksen toinen vastuuhenkilö perusti uuden suomalaisen yrityksen. Työntekijöille ilmoitettiin, että työt jatkuvat uuden yrityksen palveluksessa. Työ jatkui samoilla työtehtävillä, samoissa kohteissa ja samoilla perehdytyksillä – ainoastaan yrityksen nimi ja y-tunnus oli vaihdettu. Työntekijän työsuhde päätettiin koeaikapurkuna ”uudessa” työsuhteessa päivälleen 3 kuukauden kohdalla.

Epäselvyyksien vuoksi Rakennusliitto pyysi valtakirjalla työmailta kulunvalvontatiedot sekä työnantajalta työaikakirjanpidon ja palkkalaskelmat. Selvitystyö paljasti ristiriitoja kulunvalvonnan ja työaikakirjanpidon välillä sekä huomattavia puutteita palkanmaksussa.

Kulunvalvontatiedot vastasivat tilaajan kuittaamia tuntilappuja, mutta niiden perusteella kävi ilmi, että työtunteja oli jätetty kokonaan maksamatta. Työntekijälle myös maksettiin monipuolisista rakennustyöntekijän työtehtävistä vain I-palkkaryhmän mukaista palkkaa.

Yritys toimi sillä hetkellä kahdella isolla työmaalla, joista toisella oli perehdytettynä yli 20 yrityksen työntekijää. Oli perusteltua syytä epäillä, että räikeät palkkapuutteet koskivat useita työntekijöitä.

Rakennusliitto esitti tilaajayrityksille ja työmaiden pääurakoitsijoille UTS-vaatimuksen (vastuu aliurakoitsijan työntekijöiden palkoista). Yritys korjasi heti osan palkkaryhmittelyyn liittyvistä puutteista, ja sen kanssa sovittiin aikataulusta, jonka puitteissa puuttuvat tunnit ja ylityökorvaukset tuli selvittää ja maksaa.

Lopulta yrityksen työntekijöille maksettiin työnantajan sivukulut huomioiden reilusti yli 100 000 euroa puuttuvia palkkoja.

Alirakoinniksi verhottua vuokratyötä

Rakennusliiton kansainvälisen työvoiman yksikön asiantuntija Jussi Sakari kertoo, että vastaavia järjestelyjä löytyy Suomesta kaikilta isoilta työmailta.

– Järjestelmä on vakiintunut sellaiseksi. Pääurakoitsijoilla ei ole läheskään samalla tavalla omaa työvoimaa kuin ennen vanhaan ja sama on alkanut koskea pääurakoitsijan ensisijaista sopimuskumppania. Urakat ketjutetaan yhä pidemmälle ja työnantajariskiä siirretään eteenpäin. Urakkaketjun loppupäässä on lähinnä aliurakoinniksi verhottua vuokratyötä.

Ketjun loppupään yritykset ovat usein joko ulkomaalaisia yrityksiä, tai sitten suomalaisia yrityksiä, joilla on ulkomaalaisia taustahenkilöitä. Niitä yhdistää se, että niiden palkkalistoilla on erittäin paljon ulkomaista työvoimaa.

– Näiden yritysten intresseissä on saada työmaalle mahdollisimman monta laskutettavaa työtä tekevää tekijää ja maksaa heille mahdollisimman pientä palkkaa, Sakari sanoo.

Rakennusliitto saa vastaavanlaisista tapauksista vinkkejä luottamushenkilöiltä ja muuten aktiivisilta liiton jäseniltä. Välillä myös hyväksikäytön uhrit uskaltavat ottaa yhteyttä liittoon, varsinkin silloin kun työsuhde on päättynyt tai varmasti päättymässä.

– Mutta sellaiset kielitaidottomat työntekijät, joiden on tehtävä työtä millä ehdoilla tahansa huonon tilanteensa takia, ottavat harvoin yhteyttä. Onkin valitettavan yleistä, että ulkomaiset työntekijät tekevät työtä alle rakennusalan tessien, välillä myös tietoisina oikeista suomalaisista työehdoista.

Alipalkkaustapaukset lähtevät välillä purkautumaan, kun Rakennusliiton toimitsijat saavat hyväksikäytön uhrilta valtakirjan alkaa selvittää asiaa.

– Silloin saamme esimerkiksi työmaan kulkutiedot, sillä jokaisella on oikeus omiin tietoihinsa ja valtakirjan kanssa me puhumme jäsenen suulla. Pääurakoitsijat luovuttavat yleensä tiedot nopeasti, mutta joidenkin kansainvälisten pääurakoitsijoiden kanssa se on välillä vaikeampaa, Sakari kertoo.