Olin maaliskuussa seuraamassa ihan ansiokasta keskustelutilaisuutta työperäisestä hyväksikäytöstä ja toimenpiteistä sen torjumiseksi. Elinvoimakeskuksen ja Lupa- ja valvontaviraston seminaarissa aihetta käsiteltiin monelta kannalta ja paneelissa virkamiehet hymistelivät liikuttavan samanmielisinä. Kyseessä on vakava ilmiö ja tarvitaan uudenlaisia toimenpiteitä, joilla hyväksikäyttöä saadaan torjuttua jo ennen kuin se päätyy pitkään jonoon poliisin pöydälle. Yhtään poliitikkoa paneelissa ei ollut ja niin kauan kuin poliitikot eivät uskalla lähteä järeämpiin lainsäädännöllisiin toimiin, tilanne ei tästä radikaalisti muutu.
Eteläranta kympissä ideoitu hallituksen esitys eduskunnalle työperäistä hyväksikäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi sisältää uuden rikosnimikkeen, törkeä kiskonta työelämässä, josta voi saada enimmillään 4 vuotta vankeutta. Muutokset ovat niin kauan vain laastari vuotavaan ämpäriin, kun alipalkan maksamisesta ei tehdä rikosta.
Rakennusalalla törmätään jatkuvasti siihen, että esimerkiksi ylitöitä, sunnuntaikorvauksia ja lomarahoja ei ole maksettu oikein tai ollenkaan. Palkollinen on tilanteessa täysin yksin, sillä palkkavarkaus ei ole rikos, vaan siviilioikeudellinen sopimusrikkomus. Kuinka monella palkansaajalla on rahkeita lähteä viemään asiaa oikeuteen? Onneksi ammattiliittoihin kuuluvat sentään saavat ammattiliitolta avun tapauksen hoitamiseen ilman, että itse joutuisi ottamaan taloudellisen riskin oikeudenkäynnistä. Ulkomaalaiset työntekijät kuuluvat kuitenkin vain harvoin liittoihin.
Alussa mainitsemassani seminaarissa tuore Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosaston osastopäällikkö Markku Rautio esitti ajatuksen, jota on harvoin kuultu korkeiden viranomaisten suusta julkisesti: hankintalakiin pitäisi saada selkeät säännöt sosiaalisesta vastuusta ja matala kynnys sulkea kokonaan kilpailutuksista pois toimijat, joilla asiat eivät ole kunnossa. Tällä hetkellä raja on aivan liian korkealla, ja esimerkiksi julkisissa hankkeissa mukana voi olla ketjun osana yrityksiä, jotka kerta toisensa jälkeen rikkovat esimerkiksi rakennusalan tessiä, mutta saavat silti häärätä julkisilla työmailla. Hankintalakikin on parhaillaan uudistumassa, mutta Raution ehdottamia kiristyksiä ei ole kaavailtu mukaan muutoksiin.
Välillä tuntuu siltä, että työperäisestä hyväksikäytöstä riittää kyllä puhetta, mutta kun on tekojen aika, tyydytään näennäispuuhasteluun ja minimaalisiin parannuksiin. Nyt jos koska olisi aika tehdä oikeasti jotain. Kaikki ne poliitikot, jotka ovat ainakin näennäisen järkyttyneenä lukeneet Paavo Teittisen kirjaa modernista orjuudesta, voisivat nyt kuunnella kentällä työtään tekeviä keinoista, joilla surkea kehitys käännetään ympäri.
Vai hyötyykö liian moni taho nykymenosta, jolloin ilmiön tiukempi kitkeminen ei ehkä olekaan kaikkien intresseissä?
