Vielä käynnissä oleva TES-kierros on osoittanut sen, että suomalainen työmarkkinajärjestelmä on rikki. Pitkään ainakin rakennusalalla jatkunut kulttuuri, jossa asioita ratkotaan alan näkökulmista lähtien pragmaattisesti, on vedetty kerralla vessanpytystä alas.
Tilalle on tullut vahvasti ideologisesti värittynyt tapa hoitaa tes-politiikkaa. Järkisyyt eivät paljoa paina, kunhan vaan seurataan EK:n ja Kokoomuksen oppeja. Olemme matkalla kohti huomattavasti riitaisampaa TES-maisemaa.
Myös sovittelutoiminta herättää ihmetystä. Kun katsoo läpi valtakunnansovittelijan toimiston tekemät sovintoesitykset, voi huomata kuinka työnantajamyönteisiä esitykset ovat. Näyttää siltä, että sovintoesityksiin on huomioitu pelkästään työnantajapuolen tarpeet. Työntekijäpuolen asiat on katsottu ilmeisesti niin vähäpätöisiksi, ettei niitä tarvitse huomioida. Tasapainoisia esitykset eivät ole, vaan kaukana siitä. Tällaista on jälki, kun neuvottelujärjestelmää ohjataan poliittisesti.
Väkisinkin tulee mieleen se, että kuinka kauan tämä voi jatkua. Kuinka kauan Teollisuusliitto jaksaa vetää kivirekeä perässään. Käytännössähän Teollisuusliitto joutuu sopimaan kaikkien suomalaisten palkansaajien korotusten kattotason. Missään neuvottelupöydissä ei liikahda mikään asia ennen kuin teknologiateollisuudessa on saavutettu ratkaisu. Tämän jälkeen alkaa vielä tinkimiskierros muissa pöydissä. Työnantajilla ei mukamas ole varaa, milloin mistäkin syystä, edes samantasoiseen ratkaisuun kuin avaussopimuksessa.
Useat liitot ovat pakotettuja jättämään lakkouhkia saavuttaakseen avaussopimuksen mukaiset korotukset. Työnantajat tietävät, ettei sovittelija tee avaussopimusta suurempia sovintoesityksiä, tämän takaa jo pelkästään lakimuutos, jossa sovittelija ei saa tehdä yleistä linjaa kalliimpaa sovintoesitystä. Työnantajat ovat korttipelitermein saletissa. Miksi vaivautua tosissaan neuvottelemaan, kun lopputulos on ennalta määritetty. Kuorrutuksena kakun päällä on vielä toive saada heikennyksiä läpi sovittelijan avustamana. Tämä näkyy irvokkaalla tavalla esimerkiksi elintarvikealan sovintoesityksissä. Työntekijöiden tulisi ostaa vuorolisiä koskeva entinen käytäntö uudelleen antamalla heikennyksiä työaikoihin. Taustalla on hallituksen tekemä lakimuutos leipomotyölakiin. Yötyötä koskevat korvaukset on salvattu muuttamalla lakia.
Tarkoitus tai ei, niin edessä saattaa olla tilanne, jossa työehdoista ja palkankorotuksista sovitaan tulevaisuudessa vähemmän keskitetysti. Kun länget ovat kaulassa saattaa sopiminen siirtyä kohti yrityskohtaisia ratkaisuja. Siinä maailmassa ei ole välttämättä yhtä rauhallista ja sopuisaa kuin mihin on totuttu. Yrityskohtaisen sopimisen maailmassa liitto voi olla sopijaosapuolena vain, jos yrityksissä on riittävästi sen jäseniä. Niissä yrityksissä, joissa työntekijöiden järjestäytymisaste on pieni tai olematon, ei ole mandaattia neuvotella.
Neuvotteluvoimaa liitolla on olemassa vain silloin kun työntekijät ovat liiton jäseniä. Yrityskohtaisen sopimisen maailmassa ei tunneta enää yleiskorotuksia, jotka tulevat kaikille – myös liittoon kuulumattomille työntekijöille. Onko tämän suuntainen kehitys sitten hyvä asia? Mene ja tiedä, mutta raskaampi, rikkonaisempi ja vähemmän solidaarinen se on joka tapauksessa. On työmarkkinasopimisen malli tulevaisuudessa mikä tahansa, niin Rakennusliitto ei katoa minnekään. Liitto on vahva siellä, missä sillä on neuvotteluvoimaa eli jäseniä. Työnantajienkin kannattaisi joskus pysähtyä pohtimaan mitä haluavat. Keskitettyä vai hajautettua mallia. Keskitetty malli yleissitovuuksineen on vaarassa, jos ratkaisut eivät ole lainkaan tasapainossa.
