Putkarin tavallinen työpäivä

Perjantaipytty ei kruunannut työviikkoa.

LVI-asennus ja rakennuspalvelu Oy:n putkiasentaja Joonas Hietala perjantain ensimmäinen työkohde on orivesiläisellä omakotialueella ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikön poiskytkentä. Pumpussa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta pumpun betonijalusta on hapertunut ja se pitää valaa uudestaan. Apupapu Oy:n valukaksikko on jo paikalla ja auttaa siirtämään lämpöpumpun ulkoyksikön valupaikan tieltä.

Irtikytkentä ja putkien ilmaus sujuu leppoisissa merkeissä. Hietala ottaa välipuhelun ennen järjestelmän uudelleenkäynnistämistä koneen alun perin tehneelle asentajalle ja tarkistaa muutaman yksityiskohdan ennen napinpainallusta. Uudelleenasennus koittaa laatan kuivuttua maanantaina.

– Se on iso etu, meillä on pitkään talossa ollutta porukkaa. Se auttaa, jos tulee jotain probleemeita vastaan.

Kun työskennellään ihmisten kotona, hyvillä käytöstavoilla ja tilannetajulla moni ongelmatilanne on helpompi ottaa haltuun. Orivedellä on paljon mökkejä ja ulkomaalaisia, joten kielitaidosta on hyötyä etenkin kesäisin.

– On aivan ehdotonta, että tulee asiakkaiden kanssa juttuun. Teemme asennusten lisäksi paljon huoltotöitä.

Rakennusalalla kännykkä on ollut jo pitkään yksi tärkeimmistä työkaluista. LVI-asennus ja rakennuspalvelun työntekijät dokumentoivat työtään kuvaamalla koko ajan.

– Kuvista voi tarkastaa käytetyt osat.

Ilmavesilämpöjärjestelmän käynnistäminen ei onnistu kerralla ja Hietala käy 2 kertaa perjantain aikana käynnistämässä koneiston uudestaan vikakoodien takia.

Kaikki työvaiheet dokumentoidaan kuvaamalla.

Oppisopimuksella ammattiin

Työkaveri soittaa sopivasti lämpöpumppukeikan jälkeen ja kysyy omasta pakusta uupuvaa pesukoneventtiiliä Hietalalta. Firman varastolla hylly oli tyhjänä.

– Putkialalla ärsyttää se, että mitään ei ole standardisoitu. Samaan aikaan pelataan kaiken kanssa niin tuumilla kuin milleillä.

Hietala on tuore alanvaihtaja.

– Tulin tänne töihin 2 vuotta sitten oppisopimuksella. Sain virallisesti paperit vasta puoli vuotta sitten. Putkihommat ovat aina kiinnostaneet, mutta jääneet jostain syystä välistä.

Edellinen työpaikka oli Lapha eli Lapin hyvinvointialue.

– Virallinen tittelini oli logistiikkatyöntekijä, mutta käytännössä tein kiinteistöhuoltoa ja sahasin Pelkosenniemi–Sodankylä–Savukoski-väliä.

Sitä ennen Hietala työskenteli pari vuotta sahalla ja 15 vuotta logistiikkahommissa.

– 16–20-vuotiaana olin rakennuksilla kaikennäköisissä hommissa.

LVI-asennus ja rakennuspalvelu on ollut hyvä harjoittelupaikka, sillä maaseutupaikkakunnalla pääsee asentamaan vaikkapa puulämmityskattilaa, joita ei yleensä tehdä kaupungeissa. Maalämpö on arkipäivää.

– Näytöt oli helppo tehdä, sillä aina löytyi sopiva työmaa niitä varten.

Puukkosaha puree valurautaa

Remontoitavaan omakotitaloon on pyydetty vaihtamaan valurautainen hajulukko uudempaan. Uudella omistajalla ei ole tarkkaa tietoa viemärin asennusvuodesta, mutta veikkaa 1950-lukua. Muoviputkista päätellen jotain talossa on asennettu sen jälkeenkin.

Ensiksi akkupuukkosahalla vanha hajulukko pois. Valurauta oli jo hapertunut ja pohjamutkassa oli sekä reikä että halkeama.

Seuraavaksi kierteen kitkuttelua ja lisää sahausta. Valurautaisen hajulukon vaihto oli tällä kertaa nopea ja helppo keikka. Pahimmillaan Hietala on vääntänyt työkaverinsa kanssa kahdestaan pari tuntia hankalaksi heittäytynyttä putkenmutkaa pois paikoiltaan.

Lopuksi Hietala vaihtaa hanapatruunan, sillä talon omistaja on huomannut vessan hanan vuotavan.

– Tämä patruunan vaihto on selkeä tapaus. Käyn hakemassa vaihto-osat autosta, Hietala sanoo.

Putkimiehen normaaliin työnkuvaan kuuluu asukkaiden neuvonta etenkin vanhoissa remppakohteissa. Mitä pitää seurata varmuuden vuoksi ja mikä on seuraava mahdollinen korjauskohde lähitulevaisuudessa.

Hietalalla on itsellään 2 koiraa, joten remontoitavan omakotitalon omistajan koiran isot tervehdyspusut piristivät keikkaa mukavasti.

– Kun mennään yleisavaimella kohteeseen, on hyvä tietää etukäteen, onko sisällä lemmikkejä. Esimerkiksi kissa karkaa helposti rappukäytävään, kun avaa oven. Koiria on osattava lukea. Jos kyseessä on vahtikoira, omistajan on oltava paikalla. Seura- ja metsästyskoirien kanssa pärjää aina.

Matka jatkuu kohti pohjoista

Hietala esittelee työtään sekä harrastuksiaan säännöllisesti X- ja Instagram-sometileillään. Kuviin pääsevät muun muassa erikoisemmat työkohteet, metsästys- ja kalastusreissut sekä kokkailut. Palaute on ollut myönteistä.

– Somessa on myös putkareita, sähkäreitä ja rakentajia. Välillä tulee hyvää keskustelua: ”Aijaa tollainen ratkaisu”.

Ruuanlaiton koko ketju on Hietalalla hallinnassa.

– Olisi se sääli, kun monen tunnin kyttäyksen jälkeen saa jotain nurin, tehdä se jotenkin huonosti. Pitää arvostaa kalaa ja riistaa, mitä saa.

Hietala onkin muuttamassa lähiaikoina Iihin juuri retkeilyn, metsästyksen ja kalastuksen takia.

– Asuimme vuoden Lapissa ja nyt tuli mahdollisuus muuttaa pohjoisemmaksi. Siihen on tartuttava, sillä kerranhan täällä vain eletään. Yksi metsästysseuroistani on Pelkosenniemellä ja Iistä pystyy helposti heittämään viikonloppureissuja kanalinnun- ja hirvenmetsästykseen.

Orivesiläisestä firmasta jää erittäin hyvät muistot.

– Firmassa on aina hyvä henki päällä. Kaikki auttavat toisiaan töissä.

Yrityksessä on esimerkiksi joustettu ja paikattu keikkoja, kun Hietala joutui viemään yllättäen sairastanutta koiraa eläinlääkärille.

Orivedellä työ on todella vaihtelevaa. Isompiakin kohteita tehdään, kun firmalle sellainen saadaan.

– Vuosi sitten oli 3 rivarin linjasaneeraustyömaa, jossa olin mukana. Se ei ollut helppo keikka. Asbestia; kylmäkomeroita, niistä pitää imuroida kylmäaineet pois. Runkolinjat oli piirretty uusiksi kylmäkomeroiden päältä. Yksi iso pannuhuone 3 talolle. Runkolinjat tulivat kanaaleissa päätyhuoneistoihin. Tämä oli jo 2. saneeraus samaan kohteeseen, siitä tulee omat vaikeutensa.  Kerrostalot ovat simppelimpiä kuin rivitalot.

Perjantaipytyllä

Hietalan työviikon päättää keikkuvan wc-pytyn uudelleen asennus.

– Perjantaipyttykeikka tulee aina perjantai-iltapäivänä ja sen pitäisi olla nopea tunnin homma. Sitten siellä menee kaikki mahdollinen täydellisesti pieleen, pytty hajoaa, viemäri tukkeutuu ja niin edelleen. Keikka kestää 3–4 tuntia.

Vanhojen silikonien puhdistus, 3. kiila pytyn taakse, uudet silikonit ja pytyn nosto paikalleen. Tämänkertainen perjantaipytyn asennus sujui kertaheitolla nappiin. Vielä vikakoodin tarkastus päivän ensimmäisessä kohteessa ja asennuspakun nokka LVI-asennus ja rakennuspalvelun hallille. Työviikko on pulkassa.

Perjantaipytty on vaaterissa ja työviikko on kohta ohi.