Miksi rakennusalalla kuollaan edelleen töissä?

Tapahtunutta tänä vuonna:

Työntekijä putosi väliaikaisen kiertosillan rakentamisen yhteydessä sillan kannessa olleesta aukosta virtaavaan jokeen.

Työntekijä kuoli betonielementtien lastaamisen yhteydessä sattuneessa työtapaturmassa.

Työntekijä jäi jyrän alle tietyömaalla ja puristui osittain jyrän telan alle ja kuoli saamiinsa vammoihin välittömästi.

Vuosi 2025 on vähän yli puolen välin, mutta alan työntekijöitä on kuollut jo kolme. Se tarkoittaa kolmea ihmistä, jotka eivät tulleet töistä illalla kotiin.

Vaikka rakennusalan työpaikkakuolemat ovat vähentyneet huimasti 1970-luvulta, ne eivät ole kadonneet. Tapaturmienkin määrään tuntuisi vaikuttavan nykyään enemmän suhdanne kuin muut asiat. Ala on jämähtänyt kohtuulliseen turvallisuustasoon, mutta miksi uutta hyppäystä parempaan ei ole tapahtunut? Miksi rakennusalalla edelleen kuollaan töissä?

Haastattelin työturvallisuusasiantuntija Otto Veijolaa Tapaturmavakuutuskeskuksesta, työturvallisuusasiantuntija Tapio Jääskeläistä Rakennusliitosta, rakennuspuolen tarkastaja Manu Kivisaarta Etelä-Suomen Avin työsuojelun vastuualueelta sekä työturvallisuusasiantuntija Henri Litmasta Rakennusteollisuus RT:stä saadakseni kysymykseeni vastauksia.

Riskinottoa ja puutteita ohjeissa

Tapaturmavakuutuskeskus tilastoi Suomessa vakuutettujen työpaikkakuolemat ja työtapaturmat. Se saa ilmoituksen kuolemaan johtaneista tapaturmista joko poliisilta tai Aveista. Osa ilmoituksista voi tulla myös vakuutuslaitokselta, jossa henkilö on vakuutettu.

Tällä hetkellä rakennusalalla kuolee 1–5 ihmistä vuosittain, kun vielä 15 vuotta sitten lukema vaihteli kymmenen ja viidentoista välillä.

– Kehitys on siis ollut positiivista, muillakin aloilla kuin rakentamisessa, työturvallisuusasiantuntija Otto Veijola Tapaturmavakuutuskeskuksesta sanoo.

TVK:n tilastojen mukaan kuolemaan johtaneet tapaturmat ovat olleet usein korkealta putoamisia tai raskaan taakan alle jäämisiä. Lisäksi joukossa on järeiden käsityökalujen aiheuttamia kuolemia.

Alkuperäiseen kysymykseen, miksi rakennusalalla edelleen kuollaan töissä, ei löydy yksittäistä vastausta.

– Kaikki tapaukset ovat niin erilaisia. Mutta toki sitä, ettei töitä ole suunniteltu turvallisiksi tai toisaalta ohjeita ei ole noudatettu, tapahtuu. Sitten on joissain tapauksissa yhdistelmä näitä molempia. Ja sitten on työntekijän tai työryhmän ihan tietoista riskinottoa. Työn ohjeet ovat olleet olemassa, mutta niitä ei ole noudatettu.

Veijola pohtii, että kokenut työntekijä on voinut todeta jonkun tavan hyväksi työtavaksi, mutta totuttuun työtapaan liittyy riskejä.

– Vaikka olisi keksitty menetelmät sen riskin poistamiseksi, kokenut tekijä ei muuta työtapaansa kovin herkästi.

Suuri osa vakavista tapaturmistakin tapahtuu nimenomaan hyvin kokeneille työntekijöille.

Rakennusalalla ja erityisesti työmaalla oman riskinsä tuovat muuttuvat olosuhteet.

– Vaikka menisit samalle työmaalle joka päivä töihin kahden vuoden ajan, ei työmaa ole samanlainen joka päivä. Sitten on vielä ne, jotka käyvät esimerkiksi eri työmailla tekemässä asennustöitä, jolloin työmaat ovat aina erilaisia.

– Minä näen, että johdolta pitäisi tulla selkeästi viestiä siitä, että työn saa keskeyttää, jos se ei ole turvallista. Mentäisiin työturvallisuus edellä ihan oikeasti, Tehdään havaintoja, puututaan ja korjataan asioita.

Puuttumisen kulttuuria tarvitaan

– On hyvä muistaa, että vielä muutaman vuosikymmen sitten työmaan kustannuksiin saatettiin laskea mukaan se, että työmaan aikana 1–2 ihmistä kuolee. Kun minä tulin Rakennusliittoon töihin vuonna 2003, kuoli vielä silloinkin 1 rakentaja kuukaudessa. Oltiin aika hirveissä luvuissa, Rakennusliiton työsuojeluasiantuntija Tapio Jääskeläinen muistelee.

– Tästä on onneksi tultu paljon eteenpäin, hän jatkaa.

Jääskeläinen kiittelee työnantajien järjestöä Rakennusteollisuus RT:tä siitä, että sieltä lähdettiin sitouttamaan yritysjohtoa – ylimpiä oksia myöten – työturvallisuuden parantamiseen.

– Myös eurot tulivat mukaan keskusteluun. Ymmärrettiin tapaturmista johtuvat korkeat kustannukset ja se, etteivät onnettomuudet ja kuolemat työpaikalla sovi häiriöttömään tuotantoon.

Tikkailta putoaja silti kuolee nykyään samalla tavalla kuin ennenkin.

– Meillä on paljon hyvää säätelyä ja ohjeita. Työt muuttuvat kuitenkin helposti rutiiniksi ja rutiini voi olla tappava. Eli on opittu tekemään joku asia ja sokeudutaan vaaralle, vähän hyväksytäänkin jonkin turvallisuusnäkökohdan ohittaminen.

Jääskeläisen mukaan rakennuksillakin työntekijät ovat nykyään hyvin itseohjautuvia.

– Siksi voi tuntua hassulta, että me vaadimme työnjohtoa olemaan enemmän läsnä työmaalla. Työnjohto on nykyään niin velvoitteilla kuormitettu, että hekin kärsivät siitä. Vaikka työturvallisuusjohto on organisaatiossa määritelty hyvin, se ei välttämättä toteudu työmaan tasolla, vaan resurssipulainen työnjohto joutuu vasten tahtoisesti valvomaan turvallisen työn tekemisen toteutumista toimistotyömaakopin ikkunan kaihtimien läpi.

Jääskeläinen arvelee, ettei työelämän pirstaloituminen myöskään helpota tilannetta.

– Työmaan päätoteuttajan vahdittavaksi jää kaikki, vaikka aliurakoitsijoilla olisi omatkin työnjohtajat, joiden pitäisi myös hoitaa työhön tehtävää perehdytystä ja työn aikaista ohjausta.

Kun ajatellaan vuokratyöntekijöitä ja ulkomaalaisia työntekijöitä, mikä on kynnys tuoda työturvallisuuspuuteet esiin?

– Jos he tuovat puutteita esille, niin vuokratyöntekijältä loppuu helposti pesti siihen ja pannaan uusi tekijä tilalle.

Jääskeläisen mielestä työn vääränlaiseen tekemiseen pitäisi puuttua herkemmin mutta asiallisesti.

– En usko sakottamiseen ja möykkäämiseen. Mutta puuttuminen on perusteltua, jotta työntekijä jaksaisi jatkossakin tehdä näitä hommia ja pysyä terveenä sinne eläköitymiseen asti.

Liiton jäsenet tuovat Jääskeläiselle tietoon usein sen, että työnjohto puuttuu vain ilmiselviin asioihin. TR-mittauksessa esimerkiksi siihen, että onko päällä henkilökohtaiset suojaimet ja huomioväriset vaatteet, mikä on helppoa havainnoitavaa.

– Samaan aikaan tekijät tietävät, että putoamisturvallisuudessa on puutteita ja ihmettelevät ”miksi meillä vahditaan vain näitä suojamia”, että keskitytäänkö oikeaan asiaan. Tietysti edellytettävien henkilökohtaisten suojaimien käyttö on kokonaisuuden kannalta tärkeää, mutta ehkä työntekijät kokevat sen heidän vahtaamisenaan.

Asenteissakin on edelleen korjattavaa.

– Asennemuutosta varmasti edelleen tarvitaan ja itse uskon, että nuorilla se on jo aika erilainen. Machoilut on machoiltu. He haluavat SAK:n tutkimuksenkin mukaan aika erilaisia asioita työelämältä kuin me vanhemmat tekijät. He toivovat säännöllisen tilipussin lisäksi hyviä työkavereita, hyvää kohtelua ja säällistä tekemistä. Sillä voi olla tulevaisuudessa vaikutusta myös työturvallisuuteen.

Inhimillinen virhe

Etelä-Suomen Avin työsuojelutarkasta Manu Kivisaari on ennen julkiselle puolelle siirtymistään työskennellyt pitkään rakennusalalla muun muassa työturvallisuusasiantuntijana. Hän on nähnyt työurallaan monenlaisia työmaita.

– Kun menemme rakennustyömaalle tarkastukselle, joka toiselta työmaalta löytyy jokin vakava työturvallisuuspuute, josta seuraa terveyden menettämisen riski. Ei välttämättä välitön vaara vaan esimerkiksi puutteita pölyn tai asbestin hallinnassa, mutta todella iso osa havainnoista on myös putoamisvaaroja, Kivisaari kertoo.

Kivisaaren mukaan säännöllisesti törmätään työmaihin, jotka ovat aivan kamalia, vaikka isossa kuvassa ala hoitaakin velvoitteensa asiallisesti.

– Tuntuu siltä, että joissakin tapauksissa ei olla kiinnostuneita työturvallisuudesta ja sellaisia löytyy myös järjestäytyneiden työnantajien kentässä. Jopa todella hyvillä yrityksillä saattaa olla huonoja poikkeustyömaita ja ihmettelen sitä, sillä näissä yrityksissä on yleensä vahvat turvallisuusorganisaatiot ja turvallisuuskulttuuri.

Avissa on kerätty nyt noin 5 vuoden ajan tilastoa vakavista tapaturmista.

– Niistä käy ilmi, että putoamistapaturmia on ollut tutkituista vakavista tapaturmista 25 prosenttia ja 21 prosenttia on koneturvallisuuteen liittyviä.

Kivisaaren mukaan on erityisesti tiettyjä töitä, joissa riski ovat suuret.

– Esimerkiksi kattotyö. Niissä kuolee tai vahingoittuu todella vakavasti ihmisiä liian usein ja meidän on viranomaisina vaikea löytää niitä työmaita, sillä niistä pienistä työmaista ei tarvitse tehdä meille rakennustyön ennakkoilmoitusta. Olen joskus kiusannut sidosryhmiä, että pitäisikö kattotöistä vaatia ennakkoilmoitusta, mutta se ei ole saanut tuulta alleen. Jos tilastollisesti mietitään toimivia peliliikkeitä, niin tuo voisi olla sellainen.

Kivisaaren mukaan toinen hankaluus on se, että lainsäädännössä säädetään kattotyössä vain lainsäädännön yleispykälissä, kuten suojaaminen putoamiselta, kun monessa muussa työlajissa – esimerkiksi maanrakennus- ja elementtitöistä – löytyy kohdennettuja säädöksiä.

Kivisaari on itse ollut mukana yhden työpaikkakuoleman tutkinnassa.

– Ihmisen toiminta liittyy vahvasti vakaviin tapaturmiin ja niin oli tässäkin tapauksessa. Lainsäädäntö ja turvallisuustoiminta on sitä varten, että pystyisimme hallitsemaan ihmisen toimintaa niin, että työ olisi mahdollisimman turvallista. Työympäristö olisi voinut olla tällä työmaalla hiukan parempi, mutta mitään vakavia laiminlyöntejä ei ollut.

– Ihminen tietää riskit, mutta toimii toisin. Totuushan on, että iso osa esimerkiksi vakavista loukkaantumisista tapahtuu kokeneille ammattilaisille. Tiedetään, että jotain voi sattua, mutta luotetaan omaan osaamisen ja tekemiseen liian vahvasti.

Olisiko viranomaispuolella vielä jotain tehtävissä, jotta kaikki työmaat saataisiin lähemmäksi samaa viivaa työturvallisuudessa?

– Minä olen sitä mieltä, että niissä tapauksissa, joissa annetaan kehotuksia, olisi pikasakkokäytäntö monelle toimijalle tuntuvampi seuraus. Vaikka sillä ei olisi suurta taloudellista merkitystä, se olisi konkreettisemman tuntuinen seuraus kuin kehotus.

Kivisaaren mukaan sakko myös konkretisoisi viranomaisen toimivaltuutta niille yrityksille, jotka tällä hetkellä lähes naureskelevat kehotuksille.

Yhteistä puuttumista epäkohtiin myös tarvitaan.

– Monesti tulee turhautunut olo tarkastuksella, kun menee työmaalle, jossa on paljon puutteita, että ettekö te itse näe näitä ollenkaan? Toki minulla on pitkän työuran myötä harjaantunut silmä, mutta ihan varmasti siellä työpaikalla nyt joku ymmärtää näistä asioista. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.

Keskitytäänkö työturvallisuudessa vääriin asioihin?

– Rakennusalalla voi olla tyytyväinen turvallisuuden kehitykseen ja eteenpäinmenoon, mutta ei se hirveästi lämmitä sellaista ihmistä, joka loukkaantuu vakavassa tapaturmassa, tai omaisia, joiden läheinen on kuollut, RT:n turvallisuusasiantuntija Henri Litmanen sanoo.

Litmasen mukaan yksi syy siihen, miksi alalla tapahtuu edelleen vakavia tapaturmia ja kuolemantapauksia liittyy alan kompleksisuuteen.

– Rakennustyömaalla on paljon eri toimijoita ja monenlaista asiaa meneillään samanaikaisesti. Erilaisiin tehtäviin liittyy omanlaisiaan vaaroja. Vaaran kohteena voi myös olla eri henkilö kuin se, joka sitä työtehtävää tekee; sellainen, joka ei edes ole tietoinen siitä nimenomaisesta vaarasta.

Litmasen mielestä toinen mahdollinen syy on siinä, minkälaisia tapaturmia torjutaan. Tapaturmat esitetään usein pyramidina, jonka alimmalla ja leveimmällä tasolla ovat pienet vahingot, toisella, hieman kapeammalla tasolla vähän vakavammat ja pyramidin huipulla kuolemat ja sen alapuolella vakavimmat tapaturmat.

– Ja me pyrimme leikkaamaan tapaturmia koko pyramidista tasaisesti sillä ajatuksella, että kun kaikki tapaturmat vähenevät, se tapahtuu tasaisesti myös ylempänä pyramidissa. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu.

Litmasen mukaan olisikin tärkeää tunnistaa sellaiset tapahtumat pyramidin alimmalla tasolla, jotka johtavat pyramidin huipulle, ja keskittyä vielä enemmän niihin.

– Jäädään koneiden alle tai laitteiden väliin, elementti romahtaa tai kaatuu päälle, kaivanto sortuu päälle tai pudotaan korkealta. Kuolemaan johtaneet tapaturmat eroavat yleisimmistä tapaturmista. Tätä on tutkittukin Yhdysvalloissa. Kuolemaan johtaneissa tapaturmissa on aina joko korkea nopeus esimerkiksi putoamisen kautta tai sitten suuri massa, joka vaikuttaa ihmiseen.

– Mitenkään väheksymättä, me keskitymme niihin tapaturmiin, joissa tulee viiltohaava ja 1–2 päivää sairaslomaa samalla tavalla kuin sellaisiin, joissa voi kuolla. Meidän pitäisi paremmin pystyä löytämään korkean energian tapahtumat riskinarvioinnissa ja lisätä tietoisuutta niistä. On vain niin paljon helpompaa käskeä pistämään viiltosuojahansikkaat käteen.

Litmasen mukaan RT:ssä pohditaan tällä hetkellä vastinetta isojen teollisuusyritysten käyttöön ottamille ”life saving rules” -käytännöille, jotka voisi huonosti suomentaa muotoon hengen pelastavat säännöt.

– Itse käyttäisin sanaa kontrollit. Mutta näillä yksinkertaisilla kontrolleilla puututtaisiin juuri korkean energian tapahtumiin. Meillä pitäisi olla vedenpitävä kontrolli huolehtia esimerkiksi siitä, että nostot tehdään aina turvallisesti, oikealla kalustolla ja sen tekevät osaavat ihmiset. Silloin estetään se, että ihmiset jäisivät putoavien taakkojen alle.

Litmanen ei halua tarkastella asiaa yksilön käytöksen tai asenteiden kautta. Hänen mukaansa tärkeämpää on tarkastella työyhteisöä.

– Ensin pitää tietysti kaikki olla koulutettu ja luotu perusosaaminen ja ymmärrys siitä, miten työtä tehdään turvallisesti. Mutta miten porukka pitää toisistaan huolta? Miten työporukka suhtautuu työturvallisuuteen ja suojaimiin? Myös johtamisella on merkitystä, Eli jätetäänkö asiat sen varaan, että porukka saa itse päättää, miten suojaudutaan.

Litmanen korostaa myös työpaikan psykologista turvallisuutta.

– Kyllähän meidän pitää luoda sellaisia työpaikkoja, jossa kuka vain voi asiallisesti sanoa, että hei, tässä työssä meidän kuuluisi käyttää näitä suojaimia ja tehdä tämä näin, turvallisesti.