Leikataan työttömyysturvaa, leikataan koulutuksesta, terveydenhuollosta, toimeentulotuesta, sairauspäivärahasta ja lopetetaan vuorotteluvapaa. Leikataan kaiken päälle myös kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta. Leikataan vanhusten palveluista, jolloin työikäiset hoitavat itse omia vanhempiaan.
Päivitellään, miksi ihmiset eivät kuluta, työmarkkinat eivät vedä ja asuntokauppa jumittaa.
Viidennes rakentajista on tällä hetkellä työttömänä. Lomautettujen määrä on ollut nousussa tammikuusta lähtien. Vaikka rakentamisen toimialan liikevaihto olikin Tilastokeskuksen mukaan noussut vuoden 2025 helmikuussa 1,2 prosenttia vuodentakaisesta, ei tällaisen kuopan pohjalla pieni nousu vielä lohduta.
Se, että työttömyysturvaa leikataan, ei tuo työpaikkoja rakennusalalle. Ei myöskään se, että työttömien kurittamiseen on keksitty uudenlaisia kommervenkkejä, kuten työttömyysturvan karenssien kiristäminen, mikäli työttömät ”laistavat velvoitteistaan”. Mitä se auttaa, jos työtä ei ole? Alalta poissiirtymiseen ehkä.
Maaliskuussa 2025 kuluttajien näkemys oman taloutensa tilasta pysyi hyvin heikkona. Odotukset omasta ja myös Suomen taloudesta olivat ennallaan ja vaisut. Tuntuu siltä, että suomalaisilta puuttuu tällä hetkellä toivo. Jos toivo on höyhenpukuinen asia, kuten runoilija Emily Dickinson kirjoittaa, on toivo tällä hetkellä sulkasatoinen korppikotka, joka sieluun laskeutumisen sijaan kaartelee kaukana taivaalla raatoja etsien.
Hallituksen selkäydinreaktio kaikkeen – fiksaa se leikkaamalla – ei tätä toivoa palauta. Kun ihmisellä ei ole kaupassa varaa edes tomaatteihin, leikkaantuu myös tulevaisuudenusko.
Tämänhetkisten päättäjien ihmiskuva ei resonoi sen kanssa, miten itse näen ihmisen. Suurin osa meistä pyrkii oman tilanteensa parantamiseen. Moni myös muiden ihmisten auttamiseen. Mutta kun mahdollisuudet parempaan leikataan pois, jää jäljelle todellinen apatia. Ja siihen ei keppi auta.
