Luottamuksen arvoinen: Juha Herranen

Juha Herranen toimii toista kauttaan LVI-Trion pääluottamushenkilönä. Monessa sopassa keitetty vantaalainen viihtyy Triolla niin yleismiehen kuin luottamushenkilön rooleissa.

Hiekkaharjun ammattikoulusta kavereiden vanavedessä rakennusalalle päätynyt Juha Herranen, 55, on työskennellyt LVI-Triolla vuodesta 2013.

– Tuttu työnjohtaja kyseli hommiin, ja sillä tiellä ollaan. Papereissa olen putkiasentaja, mutta olen tehnyt töitä melkein joka osastolla – ja ajanut välillä kuorma-autoakin, jolla sai kuljetettua ja nostettua IV-osia katoille ja sieltä pois. 

– Pidän siitä, että saan tehdä niin erilaisia hommia. Ennen tänne Triolle tuloa myös kiinteistö- ja taksiala tulivat tutuiksi, Herranen kertoo.

Luottamushenkilöksi hakeutumisen kimmokkeena toimivat työmailla havaitut epäkohdat.

– Meillä oli silloin paljon työmaita meneillään – myös linjasaneerauskohteita – joissa oli epäkohtia. Tuntui, ettei ketään kiinnostanut, mitkä asiat olivat huonosti. Kattotöissä oli ihmisiä, jotka eivät osanneet vaatia valjaita.

Aktiivista etujen turvaamista

Rakennusliittoon vuonna 2019 liittynyt Herranen on toiminut pian 4 vuotta nykyisin Nimlas-konserniin kuuluvan LVI-Trion pääluottamushenkilönä. Myös työsuojeluvaltuutetun positiosta on kokemusta kauden verran.

– Edustan meillä melkein 100 työntekijää, joten 1 työpäivä viikossa on luottamusmiesaikaa. Yritän käyttää koko päivän luottamusmiesasioihin. Kirjaan asioita ylös ja lähetän ne sähköpostina konttorille, jotta pääsen neuvottelemaan ja viemään asioita eteenpäin.

Edistääkseen tiedonkulkua työntekijöiden ja työnantajan välillä Herranen käy myös työmailla ”juttelemassa kundien kanssa ja kirjaamassa asioita paperille”.

– Tai sitten soittelen heille loppupäivästä, kun vuoro on päättynyt. Vuoron aikana ei tohdi.

Tärkeitä kollegatapaamisia

Tärkeä osa luottamushenkilötyötä ovat Rakennusliiton luottamushenkilöiden ja työsuojeluvaltuutettujen yhteistapaamiset, joita järjestetään kerran-pari kuukaudessa.

– Näissä kokoontumisissa kuulee muiden alan yritysten tilanteesta ja saa hyviä vinkkejä sitä, mitä maailmalla tapahtuu. Samalla liiton tyypit tulevat tutuiksi.

”Luottistapaamisten” ohella Herranen on osallistunut muihinkin Rakennusliiton tapahtumiin, kuten Helsingin Senaatintorilla talvella 2024 järjestettyyn Painava syy -tapahtumaan.

Tähtäimessä kolmoskausi

Keväällä siintävissä luottamushenkilövaaleissa Juha Herranen asettuu taas ehdolle.

– Nyt kun alla on 2 kautta, olisi kaikkien kannalta helpointa, jos saan jatkaa tästä. Etenkin, kun luottamusmiesyhteistyö ja vuoropuhelu työnantajapuolen kanssa sujuu erittäin hyvin. Eli kiitokset sinne vaan herroille; homma toimii!

Samalla hän korostaa liittoon kuulumisen tärkeyttä.

– Kun tämän hetken työllisyystilanne Suomessa on mitä on – ja rakennusalalla varsin huono – niin kannattaa liittyä liittoon saadakseen edes jonkunlaista turvaa sitten, jos jotain sattuu. Hienoa, että liiton ihmiset jaksavat kulkea työmailla rekryämässä väkeä.