Suomen sosiaaliturvaa on uudistettu kovalla kädellä tämän eduskuntakauden aikana. Monipuoliseksi ja monimuotoiseksi rakentunut sosiaaliturvamme kenties kaipaakin uudistuksia. Valitettavasti uudistusten sijaan on tehty pelkkiä leikkauksia, jotka ovat osuneet kerta toisensa jälkeen jo muutoin yhteiskunnan heikommassa asemassa oleviin. Leikkauksien perusteluissa on hallituspuolueet ovat viljelleet termejä kuten työllisyyden lisääntyminen sekä työllistämisen helpottaminen.
Euromääräisesti leijonanosa leikkauksista on tähän mennessä tehty työttömyysturvaan ja asumistukiin. Aiempien leikkausten päälle tulevan vuoden alussa voimaan tulleen työttömyysturvan karenssien tiukentaminen sekä mahdollisesti helmikuussa toimeentulotuen ehtojen kiristäminen.
Myöhemmin keväällä on odotettavissa työmarkkinatuen ja peruspäivärahan yhdistäminen yleistueksi. Lakiesityksen perusteella näyttää lähinnä siltä, että peruspäiväraha lakkaa olemasta ja työmarkkinatuen ehtoja hienosäädetään samalla, kun nimi vaihdetaan. Merkittävää tässä lakimuutoksessa on harkinnanvaraisuuden ulottaminen osin uuden etuudensaajaryhmän piiriin.
Tulossa olevat muutokset osuvat edelleen pääsääntöisesti jo työttömäksi joutuneisiin, joilla työttömyys pitkittyy talouskasvun laahatessa nollissa. Hallituskauden alkuun nähden työttömien määrä on noussut Suomessa surullisen tasaisesti; KEHA-keskuksen tuoreimpien käytettävissä olevien tilastojen mukaan syyskuun lopussa Suomessa oli työttöminä työnhakijoina jo 308 900 henkilöä. Tulevan talven osalta ei ole ennakoitavissa suurta parannusta työllisyysasteeseen.
Rakennusalan ahdingosta ei liene edes tarpeen erikseen avautua. Tiedämme kaikki alan tämänhetkisen tilanteen, jota talven alku ei helpota. Talven kuluessa alati kasvava määrä jäsenistämme saa myös työttömyysturvaan liittyvän päivärahan leikkurin osalleen.
Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta erityisen huolestuttavaa on, että yhä useammassa duunariperheessä myös lasten ahdinko pahenee. Samalla talouden viikate osuu enenevässä määrin akateemisesti koulutettuihin, joiden työttömyys kasvaakin tällä hetkellä ripeimmin. Uutiset ovat täyttyneet YT-ilmoituksista.
Tuhkan päälle heittämisen sijaan on kuitenkin perusteltua miettiä, mitä mahdollisesti pitäisi muuttua tai parantua, jotta aallonpohjasta päästäisiin taas nousuun. Selvää on, että Suomen tilanteessa tarvitaan rakentavia toimia.
Ensinnäkin sosiaaliturvan kokonaisuudistamista pitäisi tehdä parlamentaarisessa yhteistyössä ja sen pitäisi perustua aitoon tarpeeseen uudistaa. Tavoite uudistamiselle pitäisi olla hyvinvointivaltion säilyttäminen, ei pala palalta tuhoaminen.
Toisekseen uudistustahtia pitäisi rauhoittaa ja antaa muutosten vaikutusten ensin näkyä, jotta voidaan tehdä rehellisiä kokonaisarvioita muutosten vaikuttavuudesta.
Kolmanneksi muutoksista pitäisi voida myös peruuttaa silloin, kun ne eivät tuota toivottua työllisyyden lisääntymistä.
Neljänneksi olisi suotavaa luoda talouteen positiivisia uutisia ja aidosti miettiä rahapolitiikan käyttöä myös elvyttämiseen. Kansalaisten pelottelu työpaikkojen menettämisestä, eläkeiän nostosta tai palveluiden alasajosta ei sitä positiivista signaalia anna.
Valtiovarainministeriön talouskasvuennusteisiin liittyen ihmeteltiin taannoin Helsingin Sanomia myöten, miksi talous ei nouse hyvästä tahdosta huolimatta; on kuin taloudessa olisi näkymätön jarru. ”Muualla euroalueella kasvu on jopa kiihtynyt, mutta Suomen taloudessa on jokin jarru, joka hidastaa talouden elpymistä ja horjuttaa uskota tulevaisuuteen” totesi VM:n kansantalousosaston ylijohtaja. Voisiko olla niin, että kansa ei uskalla kuluttaa, kun kansa on peloteltu säästämään kaiken mahdollisen sukan varteen? Ja voisiko olla niin, että jatkuvat hallitsemattomat uudistukset eivät jarrua höllennä?
