Vapaaehtoiset

Leipää nälkäisille

Rovaniemeläinen eläköitynyt maalari Mikko Hyvönen kiertää autolla 2 kertaa viikossa keräämässä vanhentuvia elintarvikkeita Neuvokkaan ruuanjakelua varten.

Hyvösen lisäksi ruokatarvikkeita kerää 6 muuta vapaaehtoista joka arkipäivä. Ruoka-avun hakijoiden määrät ovat lisääntyneet Rovaniemelläkin.

– Normaalisti käy yli 100 henkeä, mutta joinakin päivinä on ollut 200:kin ruoka-avun hakijaa. Kuun vaihteessa kävijöitä on eniten, kun ihmisiltä kerta kaikkiaan loppuvat rahat.

Avustusjonossa on muun muassa eläkeläisiä, opiskelijoita ja ukrainalaisia.

– Ihmisten kirjo yltää laidasta laitaan, on lapsiperheitä kuin yksinäisiäkin.

Ruoka-apu jaetaan Neuvokkaan Kansalaistalon tuvalla. Hyvösen ja kumppaneiden hakemat lahjoitukset jaetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Sen lisäksi joka arkipäivä tarjoillaan koulujen ylijäämäruokaa Hyvän mielen yhteisölounaalla.

– Kansalaistalon tupa on entisen Postipankin tiloissa. Ennen siellä jaettiin rahaa, nyt jaetaan ruokaa.

Hyvönen on tehnyt ruoka-aputyötä 6 vuotta. Kauppareissuihin menee kolmisen tuntia viikossa. Rutiinikeikkojen lisäksi saattaa tulla hälytyslähtöjä, kuten isänpäiväsunnuntain jälkeen tänä vuonna.

– Isät olivat olleet niin ilkeitä, että Antinkaapon leipomossa oli jäänyt parikymmentä täytekakkua myymättä. Joskus kauppaan olisi pitänyt tilata 20 litraa maitoa, mutta onkin tilattu 20 koria, Hyvönen kertoo.

Hyvönen talkoilee myös Rovaniemen Wanhat Markkinat -hyväntekeväisyystapahtumassa.

– Saimme tänä kesänä kerättyä 9 100 euroa Lapin ensi- ja turvakodille. Hyvää tekemällä voidaan saada toisillekin hyvää. Sellainen puhuttelee minua.

– Toivon, että kaikki rakentajat hakeutuvat vapaaehtoistyöhön. Se antaa tosi paljon, Hyvönen kannustaa.

”Olla osa yhteiskuntaa muutenkin kuin veronmaksajana”

Infra-alan monitoimimies Juho Lehtimäki ottaa toimittajan vastaan Länsi-Helsingin Sopimuspalokunnalla. Sopimuspalokunta tarkoittaa samaa kuin vanha termi vapaaehtoinen palokunta.

– Lapsena piti aina päästä katsomaan paloautoja, nyt niitä näkee liiankin kanssa, Lehtimäki toteaa naurahtaen.

Lehtimäki allekirjoitti marraskuussa 2009 vapaaehtoisen palokunnan jäsenhakemuskaavakkeen. Seuraavana keväänä hän pääsi sammutustyökurssille, joka vaaditaan, että pääsee keikoille mukaan.

Prosessiin kuuluivat myös lääkärintarkastus ja lihaskuntotesti, jotka Lehtimäki läpäisi.

– Kurssilla käydään läpi perustoimintoja ja opitaan toiminaan ryhmässä. Sooloilijoille tämä harrastus ei sovi. Mehän olemme puolisotilaallinen organisaatio ja kun esihenkilö jotain määrää, alainen menee ja tekee, parhaan kykynsä mukaan tietysti.

Tehtävistä saa tosin myös kieltäytyä, jos kokee, ettei osaa tai pitää tehtävää liian vaarallisena.

Sopimuspalokunta lähtee palokohteisiin siinä missä oikea palokuntakin. Kun jossain syttyy tulipalo, vapaaehtoiset saavat kännykkään hälytyksen tekstiviestillä. Vapaapalokuntalaisilla on myös oma whatsapp-ryhmä.

– Hurjin keikka oli sellainen, jossa pääsin savusukeltamaan. Rivitalopalo, jossa paloi yhdessä kerroksessa ja näkyvyys oli aika hyvä. Se teki siitä helpomman keikan kuin sellainen, jossa olisi ollut useita kerroksia tulessa.

Aina kun Lehtimäelle tulee lähtö keikalle, tulee myös adrenaliinibuusti.

– Se on vähän pakko tulla, jotta on valmiina kaikkeen. Ikinä ei tiedä, mitä siellä kohteessa oikeasti odottaa.

Sopimuspalokunnalle kuuluu muitakin tehtäviä. Esimerkiksi pintapelastusta, vauriopuiden raivaamista ja eläinten pelastusta.

– Helsingissä meillä on oma eläinpelastusauto, joka on vuoroviikoin eri kohteissa. Minäkin olen jo kolme joutsenta vienyt Korkeasaareen saamaan hoitoa. Yksi joutsen Helsingissä on sellainen, että hän laittaa talvella perseen penkkiin. Kohta tulee ”taksi” ja vie Korkeasaareen samaan ruokaa ja lämpöä. On kuulemma Korkeasaaren vakioasiakas.

Vapaaehtoisia ei hae kursseille ihan niin paljon kuin haluttaisiin. Vapaaehtoistoimintaa ei ole rahaa mainostaa. Miksi ihmisten kannattaisi hakea mukaan?

– Tämä homma vaatii paljon, mutta myös antaa paljon.  Tulee tunne, että olen konkreettinen osa yhteiskuntaa, muutenkin kuin veronmaksajana. Ja oppii katsomaan oman kotinsa paloturvallisuutta ihan uudella tavalla.

Mitä neuvoisit tavallisille tallaajille kodin paloturvallisuudesta?

– Kotiin mieluummin vaahtosammutin kuin jauhesammutin. Jauhesammutin toki toimii myös kovalla pakkasella ja hoitaa sammutuksen joka kerta, mutta se hieno pöly, joka siitä leviää, tuhoaa telkkarista lähtien kaiken elektroniikan. Vaahtosammuttimen jäljiltä riittää paikkojen luuttuaminen ja elämä jatkuu.

Tukiperheessä ei räplätä kännyköitä

Savonlinnalaisen timpurin Jukka Laurion 4 lasta olivat jo muuttaneet 6,5 vuotta sitten pois kotoa. Pariskunta halusi kuitenkin touhuta lasten kanssa ja hakeutui  Pelastakaa lapset ry:n tukiperhekurssille Pieksämäelle.

–  Vaimoni oli jostain bongannut koulutuksen ja keskustelimme, olisiko se meidän hommamme.

Laurion tuttavilla ja sukulaisilla oli ollut sijais- ja kesälapsia, joten asia oli jo entuudestaan tuttua.

Lauriot ovat viettäneet nyt 9- ja 11-vuotiaiden sisarusten kanssa yhden viikonlopun kuukaudessa viimeiset 6 vuotta.

– Se viikonloppu on yhdessä tekemistä. Lapset tulevat perjantai-iltana. Ensiksi syödään, vaihdetaan kuulumisia, pelataan lautapelejä ja suunnitellaan tulevaa viikonloppua. Mitä syödään ja mitä tehdään.

Lauantaina aamupalan jälkeen puuhaillaan vuodenajasta ja säästä riippuen kaikenlaista. Kesäisin ongitaan ja veneillään Haukivedellä. Talvisin Haukiniemen luistelukenttä on kävelymatkan päässä eikä pilkkipaikoillekaan ole pitkä matka.

– Etenkin ensimmäisen kalan saaminen on iloinen asia. Lapset tykkäävät sienestämisestä ja muutenkin luonnossa liikkumisesta.

Sisaruksille varataan aina vähän omaakin aikaa aikuisen kanssa vaikkapa niin, että toinen lapsista lähtee mukaan kauppareissulle ja toinen jää kotiin valmistelemaan päivällistä. Erityisen hyviä keskusteluja käydään saunassa, jossa tytöt ja pojat käyvät omilla vuoroillaan.

– Käymme lasten kanssa myös erilaisissa tapahtumissa. Esimerkiksi tänä syksynä kävimme ihmettelemässä Olavinlinnan piiritys 1788 -tapahtumaa, jossa oli piiritysnäytöksen lisäksi myös vanhan ajan markkinat. Harrastamme keilausta ja elokuvissa käyntiä. Emme vietä aina tällaisia superviikonloppuja, joskus otetaan ihan rauhallisesti ja ollaan vaan yhdessä.

Haastattelua edeltävänä viikonloppuna Laurio oli käyttänyt lapsityövoimaa edesmenneen äitinsä asunnon tapettien repimiseen. Sekin oli lapsista hauskaa ja mielenkiintoista

– Meidän ei tarvitse olla kasvatustietelijöitä, elämme lasten kanssa tavallista arkea.

Ainoa poikkeus Laurioilla on se, että lasten kännykät eivät ole käytössä viikonlopun aikana. 

– Siitä huolimatta aika ei ole käynyt pitkäksi.

Kaikkea harrastamista tärkeämpää on se, että lapsilla on turvallisen säännöllinen päivärytmi ja selkeät säännöt.

– Yhdessä koettu ilo luo kyvyn ottaa toiset huomioon, Laurio sanoo.

– Tuntuu merkitykselliseltä tarjota tällaista apua. Siitä tulee itselleni hyvä mieli, kun näkee vaikutukset.

Tukiperheistä on pulaa ja Laurio toivookin, että rakennusliittolaiset tulisivat joukolla mukaan toimintaan, jos on aikaa ja tarpeeksi tilaa.

– Minulla on kerran kuukaudessa oikein mukava viikonloppu yhdessä lasten kanssa. Lapselle voi lähteä myös sporttikummiksi, Laurio muistuttaa.

Lätkää ja hyväntekeväisyyttä

Porilainen Juha Pulkkinen perusti vuonna 2022 yhdessä kahden ystävänsä kanssa Karhunkämmen ry:n, jääkiekkojoukkue Porin Ässien kannattajayhdistyksen, jonka toiminnan kaikki tulot ohjataan hyväntekeväisyyteen. Yhdistyksellä on nyt meneillään kolmas ”pelikausi”.

– Olimme sitä ennen kaikki olleet mukana Pataljoonassa (myös Ässien kannattajayhdistys), mutta meistä alkoi tuntua, että toiminnassa pitäisi olla muutakin toimintaa kuin kannatus ja tämä uusi yhdistys antoi meille vapaat kädet, Pulkkinen kertoo.

Yhdistyksessä on kuusijäseninen hallitus, 20 hengen ykkösketju ja kakkoskenttä, jossa on 30 jäsentä. Tämä kokoonpano pyörittää toimintaa, yhteensä yhdistyksessä on 610 jäsentä.

– Olemme saaneet hyvin väkeä mukaan. Kannustamme Ässiä, teemme vieraspelireissuja ja hyväntekeväisyystapahtumia. Olemme olleet 2 kertaa järjestämässä vähävaraisten jouluruokailun 300 hengelle. Pääavustuskohteemme on Satakunnan Syöpäyhdistys ja Syöpykät eli syöpälapset.

Tänä vuonna Karhukämmen on kerännyt myös rahaa Ässät U18-junioripelaajalle, jonka isä kuoli yllättäen muutama kuukausi sitten.

– Jouluruokailu järjestetään tänäkin vuonna 23.11. Me kutsumme puolet eli 150 henkilöä ja Porin seurakunta kutsuu toisen puolen. Teemme yhteistyötä yhden hotellin kanssa, joka tarjoaa keittiötilan ja ruokasalin. Mukana on myös 2 kokkia. Viime vuonna olin pyörittämässä tiskikonetta aamukuudesta lähtien.

Karhunkämmen on myös mukana paikallisten K-kauppiaiden järjestämässä joulukeräyksessä.

– Joulupuussa on lasten ja nuorten lahjatoiveita. Me hoidamme muun muassa lahjatoiveiden keräämistä ja paketoimme lahjat.

Kannatusyhdistyksen pyörittäminen kuulostaa aikaa vievältä hommalta. Mitä toiminta antaa Pulkkiselle?

– Toki se vie aikaa, varsinkin kun aloitimme toimintaa. Pitää päivittää Instaa, Facea ja Tiktokia, järjestää reissuja ja tapahtumia. Nyt kun olemme saaneet porukkaa mukaan, voi onneksi delegoida muillekin.

– Mutta tämä antaa niin paljon, että ei tule laskettua aikaa. Minä olen onnekas. On työ, perhe, lapset ja lapsenlapsi ja terveyskin on säilynyt, vaikka olen ollut rakennusalalla töissä jo vuodesta 1982. Olen tätä kautta saanut myös uusia ystäviä. Yhdessä tekemisessä on voimaa, Pulkkinen jatkaa.