Uutisointi ammattikoululaisista on viime vuodet ollut melko negatiivista. Eivät osaa lukea eivätkä osaa kädentaitojakaan. Luonnollisesti valituksessa on kyse liioittelusta, mutta on siinä myös totuuden siemen.
Peruskoulusta tulee ammattioppilaitoksiin nuoria, joiden luku- ja kirjoitustaito on vajavainen. Opiskelijoiden kädentaidot ovat eri tasolla kuin aiempien sukupolvien. Vasaraa ei ole ehkä käytetty koskaan ja ruuvimeisseli on täysin tuntematon työkalu puhumattakaan akkuporakoneesta. Myös sosiaalisissa taidoissa on puutteita.
Osansa tuovat myös lisääntyneet psyykkiset ongelmat ja erilaiset neurokirjon diagnoosit. Syyskuussa järjestetyillä Rakennusteollisuus RT:n ja Uudenmaan ammatillisten oppilaitosten neuvottelupäivillä kokenut opettaja kommentoi, että ammattioppilaitosten opettajien on oltava nykyään sekä terapeutteja että lääkäreitä. Osalla oppilaista ongelmat pärjäämisen kanssa ovat huomattavia ja heidän lähettämisensä työssäoppimaan ei ole hedelmällistä opiskelijalle eikä työpaikalle.
Edellisessä suuressa amisreformissa yksi idea oli, että opiskelijat saisivat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opintoja kokemusta oikeilta työmailta. Työmaille siirrettiin myös tutkintojen näyttöjen suorittaminen. Koulujen läsnäopetuksen tuntimääriä vähennettiin säästöpaineissa. Opiskelijoiden itseohjautuvuus otettiin oppimisen ohjaavaksi periaatteeksi. Periaatteessa hyvä idea, mutta nyt on alkanut näyttää siltä, että reformi tehtiin aikuisopiskelijat mielessä ja 16-vuotiaiden, suoraan peruskoulusta opiskelemaan tulleiden kyvyt ja taidot ohjautua itsenäisesti eivät ehkä ole sitä tasoa, mitä päättäjät odottivat. Oman hankaluutensa on tuonut myös rakennusalan taantuma, jonka takia harjoittelupaikat ja ohjaajien löytyminen työmailta ovat olleet kiven alla.
Samoilla neuvottelupäivillä esiteltiin Ruotsin systeemiä, joka ainakin näin maallikon korviin kuulostaa hyvältä: ensimmäinen opiskeluvuosi vietetään tiukasti koululla. Siellä opitaan perustaitoja ja niin sanottuja yleisiä aineita. Vasta koulumaisen ensimmäisen vuoden jälkeen opiskelijat ohjataan harjoitteluun. Koulu ja oma opiskelijaporukka luo turvallisen paikan oppia ensimmäisiä askelia rakennusalalla, ja vasta sitten kun taitoja on jo harjoiteltu ja ne alkavat olla jossain määrin hallussa, on aika siirtyä kokeilemaan, miltä oikea työelämä tuntuu.
Tämä toki tarkoittaisi rahoituksen lisäämistä ammattikouluille. Uudistus nimittäin vaatisi opetustuntimäärien huomattavaa kasvattamista ja asettaisi suurempia vaatimuksia ammattikoulujen tiloille, sillä niissä pitäisi periaatteessa olla mahdollista suorittaa kaikkia alan tehtäviä. Nykytilanteeseen ei oikein mikään taho tunnu olevan tyytyväinen, joten ehkä rahallinen satsaus olisi siedettävissä.
Jos rakennusalan houkuttelevuutta halutaan lisätä, koulutuksen on oltava mielekästä, laadukasta ja mahdollista myös heille, joilla nuori mieli vielä vie hölmöyksiin ja motivaatiota vielä haetaan.
