Otsikkoelokuvan päähenkilö, melkein Bill Murray itse siis, on jäänyt aikasilmukkaan ja herää yhä uudelleen samana aamuna. Tapahtumat toistuvat toistumasta päästyään.
Toimittaja Teittisen ”Pitkä vuoro – kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen” on kirvoittanut keskustelua. Kirja valottaa moraalivajetta työmarkkinoillamme. Rakennusliiton vinkkelistä murmelinpäivää on vietetty 20 vuotta. Suurta yleisöä ja poliitikkoja työelämärikollisuus kiinnostaa enimmäkseen vain hetken kerrallaan. Finnwatchin 2022 raportin ”Pääurakoitsijoiden ihmisoikeusvastuu urakkaketjuissa” jälkeinen jutustelu kesti pari viikkoa.
Yhteistyö Rakennusteollisuuden kanssa on ollut ihan arvokasta. Yhteistä säveltä on löytynyt vaikkapa veronumeron ja lähetettyjä työntekijöitä koskevan EU-sääntelyn kohdalla. Myös pyrkimykselle kevytyrittäjyyden kitkemiseksi on annettava tunnustusta.
Alan oman vastuun ja toimijuuden lisääminen ei ole silti ylenpalttisesti napostellut. Esitimme esim. taannoin, että yhteisellä työmaalla haalareissa lukisi oman työnantajan eli palkanmaksajan nimi. On kuulemma mahdotonta. Kenen etu sitten onkaan, ettei moinen vilkaisemalla selviä?
Helsingissä rakennetaan kerrostaloa. Työmaalla on toiminut yli 200 yritystä ja lähes tuhat työntekijää. Projektiurakoinnissa omaa riskiä rajataan sopimalla itse työ muiden suoritettavaksi. Kyse on siitä, kenellä on ”parhaat kontaktit”.
Toimintamallista seuraa tunnetusti sotkuja. Voi yrittää ihan kuvitella mielessään ne yli 200 yritysten välistä urakka- ja liikeneuvottelua, joita kerrostalon rakentamiseksi nykyään tarvitaan.
Voiko kyse olla ammattityön järkevästä ja tuottavasta organisoinnista? A-studiossa vastattaisiin, ettei kommentoida yksittäistapausta. Viitattaisiin vastuuohjelmaan, jonka ytimessä kirkuvat vihreää tilaajavastuudokumentit. Pääurakoitsija kun voi olla vastuussa vain omasta kumppanistaan, ja jokaisella yrityksellä on sekä vapautensa että omat kumppaninsa.
Entä jos tosiasiallista määräysvaltaa seuraisi myös vastuu? Jos pääurakoitsija vastaisi viimekädessä siitä, että työmaalla noudatetaan minimipalkkoja. Ei siis muiden katteista vaan ainoastaan sovituista minimipalkoista. Jo puolen vuoden takuu taaksepäin edistäisi reilua peliä ratkaisevasti.
Vastuun voisi myös juoksuttaa solidaariseksi ketjuun. Siis edellyttää sopimuksin, että jokainen vastaa omista hännistään. Pääurakoitsijan maksettua sotkut, se penäisi fyrkat ketjusta lähtien alhaalta ylöspäin (tai sivulta keskelle). Väliyhtiöt eivät liene yhtä usein maksukyvyttömiä kuin ne, joiden alipalkatut työntekijät mestalta tavataan.
Entäs se Bill Murray? No, aluksi hän käytti tietonsa tapahtumien toistuvuudesta vain omaksi edukseen. Mutta kun se ei johtanut täyttymykseen, alkoi hän lopulta tutkia omaa käytöstään ja etsiä myös epäitsekkäitä ratkaisuja. Muutos asennoitumisessa johti viimein siihen, että hän heräsi jo tavoittamattomaksi olettamansa ihastuksen viereltä ja aikasilmukka oli katkennut.
Voisiko rakennusala oppia jotain romanttisesta hömpästä?
