Luottamuksen arvoinen: Marko Jokio

Laukaan Betoni Oy:n pääluottamusmies Marko Jokio pitää työstään ja kehittää itseään jatkuvasti. Jyväskyläläinen raudoittaja/betonimies tähtää parhaillaan kolmannelle luottamusmieskaudelleen.

Laukaan Betonin Jyväskylän tehtaalla työskentelevä Jokio päätyi rakennusalalle 2000-luvun alussa.

– 1990-luvun lopulla metallialan asennustöissä kertyi runsaasti ulkomaan matkapäiviä. Pari vuotta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen päätin, että reissutyö saa riittää.

Raudoittajan koulutukseen keväällä 2002 hakeutunut Jokio aloitti työt Laukaan Betonilla saman vuoden loppukesällä. Luottamusmieheksi hänet valittiin 2021.

– Viihdyn tässä työssä. Raudoitustyö on itsenäistä työskentelyä, jonka voi itse rytmittää, eikä tehdashallissa tarvitse paiskia hommia räntäsateessa tai helteessä. Hallityö helpottaa myös luottamusmiehenä toimimista, kun koko 40 hengen yritys työskentelee samassa kiinteistössä.

Kipinä luottamusmiestoimintaan

Luottamusmieheksi lähtemistä motivoi oma halu ja työyhteisön kannustus.

– Työehtoasiat ovat aina kiinnostaneet minua. Kun edeltäjäni jäi pois ja pyysi asettumaan ehdolle, suostuin, koska muutkin työntekijät meillä toivoivat sitä.

Luottamusmiehenä Jokio kuuntelee työntekijöiden huolia ja murheita, setvii erimielisyyksiä sekä huolehtii tiedonkulusta työnantajan ja tekijöiden välillä. Toimenkuvaan kuuluvat tietysti myös palkka-asiat sekä alan työehtosopimuksen noudattamisen valvonta.

– Jatkaisin mielelläni luottamusmiehen tehtävässä, koska moni asia on vielä kesken ja alamme tilanne yhä synkkä, joten pitkästä kokemuksestani olisi hyötyä. Mutta, demokratia ratkaisee!

Jatkuvaa kouluttautumista

Rakennusliittoon heti Laukaan Betonille tultuaan liittynyt Jokio kehittää aktiivisesti osaamistaan.

– Pyrin osallistumaan useasti liiton tarjoamiin koulutuksiin, sillä koen ne hyödyllisiksi. Käyn luottamusmiehille kohdennetuissa koulutuksissa, vuosittaisilla luottamusmiesristeilyillä sekä Jyväskylän aluetoimiston järjestämissä koulutuksissa.

– Myös Karri Korven kuukausittaiset verkkofoorumit ovat mielenkiintoisia.

Koulutusten lisäksi Jokio on ottanut osaa Rakennusliiton järjestämään Painava syy -tapahtumaan Jyväskylässä syksyllä 2023.

Avoimet suhteen puolin ja toisin

Marko Jokio kokee yhteistyön työnantajapuolen kanssa sujuvan hyvin.

– Yhteydenpito täällä tehtaalla on helppoa, kun toimitusjohtaja ja muut johtajat ovat samoissa tiloissa kuin me työntekijät. Jos jokin painaa mieltä, ovet ovat aina auki.

Hän toteaa arvostavansa myös sitä, että Laukaan Betoni on liittomyönteinen työnantaja.

– Yhteistyön merkitys korostuu näinä vaikeina aikoina, ja siksi olisi tärkeää saada lisää väkeä ammattiliittomme piiriin. Rakennusliiton olisi hyvä keksiä jotakin uutta houkutellakseen nuoria rakennusalan ammattilaisia jäsenikseen.